Mietteitä terveydestä...

Kuva: Freedigitalphotos/adamr

Elämme taas sitä aikaa vuodesta, että toivotamme läheisille ja muille hyvää.
Ennen muuta toivotamme - ja toivommekin - terveyttä.
Hyvä niin - edes kerran vuodessa. ;-)
Mutta mitä silloin oikeasti toivotamme - tai toivomme?

Huber M, Knottnerus JA, Green L., ym. määrittelivät British Medical Journalissa 2011 terveyden seuraavanlaisesti (vapaa suomennos): ‘Terveys on kyky sopeutua ja hallita itsenäisesti sosiaalisia, fyysisiä ja emotionaalisia haasteita’.
Terveenä pystymme siis tulemaan toimeen fyysisesti. Lisäksi olemme henkisesti hyvinvoivia ja elämme kanssaihmisten kanssa yhteistä hyvää rakentaen.

Fyysinen terveys tarkoittaa kai sitä, että pidämme kehostamme niin hyvää huolta kuin osaamme. Siis liikumme, syömme ja lepäämme säännöllisesti ja riittävästi. Kuullostaa yksinkertaiselta, mutta silti se tuntuu olevan niin kovin vaikeaa...
Helppo elämä ei nimittäin vaadi enää terveyttä edistävää ja ylläpitävää liikettä.
Ruokaa on länsimaissa riittävästi, mutta sen laatu tahtoo usein olla ennemminkin terveydelle haitallista kuin sitä tukevaa - ja lisäksi ruoan paljous saa meidät syömään enemmän kuin mitä oikeasti tarvitsemme.
Levon sijaan elämme TV-ohjelmien aikataulun mukaan, mikä tarkoittaa iltaunien laiminlyöntiä ja lyhyitä lepojaksoja. Lisäksi teknologian kehityksen myötä olemme tavoitettavissa käytännössä ympäri vuorokauden. Eli se hyvästä fyysisestä terveydestä.

Mitä kuuluu henkiselle hyvinvoinnille? Olemmeko taloudellisen hyvinvoinnin myötä tyytyväisempiä ja onnellisempia kuin ennen? Välillä tuntuu sltä, että mitä enemmän saamme, sitä enemmän haluamme. Ymmärrämmekö edes, mitä tarvitsemme ollaksemme oikeasti onnellisia?

Entä sosiaalinen terveys? Tukeeko elämäntapamme omaa, kanssaihmistemme ja yhteisömme terveyttä? Minusta tuntuu siltä, että tässäkin suhteessa itsekkyytemme saa jostain kummasta syystä yliotteen. Pidämme ahnaasti kiinni omastamme, emme anna periksi saavutetuista eduista ja haalimme lisää. Uskoen, että juuri niin pidämme huolta terveydestä ja hyvinvoinnista. Voi olla, että teemme juuri päinvastoin - sillä loppujen lopuksi olemme juuri niin terveitä kuin yhteisömme heikoin lenkki. Millainen on poliittisen yhteiskuntarakenteemme antama esimerkki? Näyttää siltä, että kansa alkaa huomata jääräpäisten ammattiyhdistysten terveyttä vähentävän voiman - vaikka ne on alkujaan luotu sitä parantamaan...

En halua kuitenkaan antaa periksi.
Minäkin haluan toivottaa hyvää joulua ja hyvää terveyttä.
Fyysisesti, henkisesti ja sosiaalisesti. Kaikille. Tasapuolisesti.

Kuva: Freedigitalphotos.net/sattva

Unohdetaan oman edun tavoittelu ja luodaan ensi vuonna jotain parempaa.
Terveys on kuin rakkaus: se kasvaa sitä suuremmaksi, mitä enemmän ja mitä tyhjemmäksi säkki ravistellaan.
Mitä useampi säkki tyhjennetään, sitä enemmän meillä on yhteistä hyvää.
Meidän ei tarvitse kuin muistaa se. Joka päivä.
Aloitetaan se yhdessä, avaamalla joulun paras lahja. Toteutetaan yhteinen toiveemme.
Terveitä päiviä vuodelle 2016!

Suorittamisesta elämiseen...

Minuutteja, sykerajoja, kaloreita ja grammoja.
Niistäkö elämä on tehty?
Koko elämästä - aivan kuin työnteosta - on rakennettu suunnitelmallinen paketti tehokkaita tunteja, päiviä ja vuosia. Huippu-urheilijan kisasuorituksen kaltainen laatuvalmennuksen lopputulos.
Suorittamisen kruununjalokivi.
Näin ajatellessamme unohdamme vain helposti sen, mitä parhaaseen suoritukseen tarvitaan.

Kuva: freedigitalphotos.net/dream designs

On totta, että elämässä on paljon asioita ja tekoja, joita voidaan mitata tilastoilla - ja suorituspisteilläkin. Varsinkin työssä.
Mutta jos tavoittelemme tekemisen halua ja intoa, asia ei olekaan enää niin yksinkertainen.
Ei edes työssä.


Liikunnasta, ravitsemuksesta ja muista elämäntavoista on varmaan kirjoitettu enemmän kirjoja kuin mistään muusta. Taidoista, jotka ovat osa selviytymistä ja jotka pitäisi saada jo äidinmaidossa. Miksi sitten elämme ehkä jopa huonommin kuin ennen? Mielestäni siksi, että sen sijaan, että opettelisimme tunnistamaan oman kehomme tilan, nälän, kylläisyydentunteen, levon tarpeen, läheisyyden - tai hetken oman rauhan - tarpeen jne., selaamme epätoivoisesti kirjojen sivuja tai nettihakukoneen osumia vastauksia etsien. Tartumme jokaiseen neuvoon, jonka matkan varrella käsiimme saamme. Onhan ne hyviksi todettu ja tärkeiksi luokilteltu. Gurun sanomia totuuksia vielä. Lapsenkasvatuksestakin on tehty oppikirjojen sääntöjen vyyhti. Sääntöjä noudatettaviksi, ja kirjoja tiukan paikan tullen konsultoitaviksi. Oppeja kopioidessamme vaan usein unohdamme, mikä on oikeasti tärkeää. Sen, minkä sydämessämme oikeaksi tunnemme ja mistä elämässä sitten oikeasti on kyse. Vai kuulemmeko enää sydämemme ääntä?

Joka ainoassa valinnassa on kyse enemmän tai vähemmän asenteesta. Oli meillä enemmän tai vähemmän, sillä ei ole niinkään väliä. Tai pitäisikö ennemminkin sanoa, että kyse on ympäristön asenteista, jotka me olemme ymmärtämättömyyttämme kopioineet omaan tarvehierarkiaamme.
Mitä, jos yhdessä hyväksymät asenteemme eivät olekaan enää kiinni elämässä?
Mitä, jos niitä sanelevat jotkin muut arvot ja periaatteet?

Talous ja sen nostattamat luvut ovat totta kai tärkeitä, mutta mitä mieltä on elämällä, jos se on pelkkää kylmien lukujen ja tilastojen toteuttamisesta ja toistamista? Oikein käytettynä ne voivat olla kannustavia ja eteenpäin vieviä, mutta voiko niiden varaan rakentaa inhimillistä elämää - tai tuloksellista työntekoa? Edes määrätietoinen huippu-urheilija ei saavuta parasta menestystä pelkästään paraneviin tuloksiin keskittymällä ja niitä tuijottamalla.

Elämää - tai tulosta - ei synny luvuista ja suorituksista, ei myöskään mittatikuilla tehdyistä töistä. En usko, että kukaan saisi elämäntapojaan järjestykseen, vain - sinänsä oikeansuuntaisia, mutta vain teknisiä ohjeita - seuraamalla. Pysyvään ja jokapäiväiseen onnistumiseen ja tuloksen tekoon tarvitaan sydäntä. Mitä isompi sydän, sitä parempi. Mutta ensiksi sitä pitää oppia kuulemaan.

Muistutettakoon, että sydämen kuuntelu ei ole itsekästä oman mielen ja halujen seurantaa, eikä erilaisten elämäntapojen tai toisenlaisten valintojen aktiivista torjuntaa ja vastustusta. Se on oikeiden valintojen tekoa niin, että voimme hyvin. Yhdessä. Hyvinvointimme kun ei kasva siitä, että haalimme itsellemme enemmän, vaan siitä, että tunnemme useammin tehneemme oikein. Ja jaettu ilo on kaksinkertainen ilo. Vastarakkautta saadaksemme meidän tulee ravistella oma säkkimme typötyhjäksi. Niin kummallista kuin se onkin, antamalla saa edelleen enemmän. Olemme vain unohtaneet tämän elämän perusasian, koska sitä ei millään mittarilla mitata eikä tilastolla todisteta.

Opetelkaamme siis kuuntelemaan kehoamme, omia tarpeitamme - ja toisiamme. Annetaan tilaa toisillemme ja raivataan tilaa vierelle, niin lapsille kuin aikuisille.
Etsitään hyvän elämän avaimet, ja pidetään niistä kiinni.
Näistä on elämä tehty?
Hyvää itsenäisyyspäivää, Suomi, ja suomalaiset.
...ja hyvää elämää! :-)

Kuva: freedigitalphotos.net/Tuomas Lehtinen