Sano se ääneen!

Mitä ajattelisit ystävästä, tai puolisostasi, joka puuhaa itsekseen kehittääkseen jotain uutta ja mullistavaa? Uskotko hänen tekemisiinsä ja annat puuhata omillaan - vai haluaisitko ehkä kuulla hänen innoituksistaan ja suunnitelmistaan? Haluaisitko olla osa hänen uutta uljasta ideaansa?
Luulen, että kaikki palaisimme halusta kuulla, mitä on tekeillä, ja olisimme mielellämme hengessä mukana...

Mutta kuinka toimimme elämäntapoja muuttaessamme - tai sellaista suunnitellessa.
Olemme hiljaa ja pureksimme asioita uljaassa yksinäisyydessämme.
Maistellen.
Harkiten.
Salaa muilta.




Kannustan nyt toimimaan toisin: "Sano se ääneen!"
    -toiveesi
    -ajatuksesi
    -suunnitelmasi
Olivat ne sitten kaukana tai lähellä.

Miten voimaannuttavaa onkaan uskaltaa sanoa, mitä toivoo, haluaa tai aikoo.
Mitä voimakkaammin ja kovempaa sen parempi.
Edes kirjoitettu sana paperilla, ISOILLA KIRJAIMILLAKAAN, ei ole niin vahva.
Yhtäkkiä alkaa itsekin uskoa omiin ajatuksiinsa - ainakin paremmin kuin jos vain toistelisi niitä ääneti suljettujen ovien takana. Ilmoille kajautettu aikomus on nimittäin aina vahvempi kuin vain hiljaa, itsekseen mutistu miete.
Se on kuin oikea lupaus siitä, että tällä kertaa oikeasti haluan.

Eikö olisi upeaa, jos voisit vahvistaa omaa tahtoasi - ja onnistumista?
Sen lisäksi, että ilmoille kajautettu tavoite lisää omaa uskoa, se antaa myös läheisille käsityksen siitä, kuinka tosissasi olet.
Saatat siis yllättäen saada jopa tukea tavoitteeseen pääsemiseksi.
Edellytykset onnistua vahvistuvat edelleen....
Ei hassumpi ajatus! ;-)

Onko muita syitä avata suutaan hiukan useammin?
Enkä nyt viittaa aktiiviseen, negatiiviseen nettikeskusteluun tai arvostelevaan ja omanarvontuntoa nostattavaan(?) loanheittoon. Sitä meillä on jo liikaakin!
Voisimmeko suumme avaamalla auttaa ja tukea toinen toistamme sen sijaan, että nujerramme?
Uskon vahvasti, että voimme - jos vain haluamme ja oikein oivallamme.

Mietipä hetki, mikä tukisi ja auttaisi, hankalanakin hetkenä...
Aivan.
Ei taida olla sen suurempaa ja vaikuttavampaa asiaa kuin rehellisesti kannustava ja positiivinen sana läheiseltä - tai joskus vaikka vieraammaltakin. 
Voisimmeko jakaa niitä hiukan useammin?
Voisimmeko opetella samalla myös kuuntelemaan?
Voisimmeko näin saada enemmän positiivista kannustusta ja tukea myös itselle?
Luulen niin. "Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan", sanotaan.

Aloitetaan siis uusi aika.
Ilmaistaan itseämme paremmin.
Puhutaan kaiken kaikkiaan enemmän.
Hyvää toisista - ja itsestämme.
Annetaan toisillemme tukea.
Niin arkisissa kuin isommissakin asioissa.
Ja uskalletaan ottaa positiivinen sana vastaan.
Ilolla.
Koska yhdessä onnistumme aina paremmin.

Erityisen totta tämä on silloin, kun haluamme muutta käyttäytymistämme.
Elämäntapamuutoksia tehdessä - ja niissä onnistuaksemme.
Sillä silloin, ehkä enemmän kuin muulloin, tarvitsemme tukea. Ainakin hetkittäin.
Onnistuaksemme tässä, nyt... ja joka päivä.