Avain onnellisuuteen?

Kovasti yritämme tavoitella hyvää oloa ja onnellisuutta.
Sen saavuttamiseen valjastetaan kaikenmoiset keinot ja ammattilaiset.
Elämäntapojakin muutetaan joskus vain siksi, että olomme olisi parempi. Tai siksi, että se näyttää ulospäin paremmalta, jos ei muuta.
Mutta unohdammeko joskus kuinka pienistä asioista onnemme on oikeasti kiinni?

Onko hyvinvointimme kiinni taloudellisesta menestyksestä? Raha on tärkeää perusturvallisuuden luojana ja sillä on merkitystä myös terveyden ja onnellisuuden perustana, erityisesti silloin, kun puhutaan huonovaraisista lähtökohdista. Terveyskin on polarisoitunut varallisuuden erojen kasvaessa, ja sitä voidaan taloudellisesti tukemalla parantaa. Mutta vain tiettyyn rajaan asti... Silti voimme epätoivoisesti tavoitella juuri sitä, vaikka hyvin tiedämme, että onni ja hyvä olo ei ole vain siitä kiinni.

Hyvä kunto ja terveellinen ravitsemus ovat hyvän terveyden ja hyvän olon perustana. Jaksat paremmin, kestät stressiä paremmin ja olo on muutenkin tasapainoisempi. Ja se näkyy ulospäin, kaikessa, mitä teemme (tai jätämme tekemättä). Mutta joskus hyvän olon tavoittelu voi elämäntavoissakin niin sanotusti "lyödä yli". Hyviin elintapoihin pyrkiessämme alamme potea huonoa omatuntoa kaikkein pienimmästäkin "epäterveellisestä" liikkeestä. Tasapainoisesta ihmisestä on tullut ortorektikko, joka pyrkii kaikessa elämisessään maksimoimaan hyödyn ja terveellisyyden. Suorituspaineet kasaantuvat siinä määrin, että unohdamme elää. Elämä kun on kuitenkin elämistä varten. Emme ole tulleet tänne vain suorittamaan - sitäkin elämään kuitenkin kuuluu ja mahtuu. Mutta liika on aina liikaa.

kuva: freedigitalphotos.net/artur84

Mistä sitten voisimme ammentaa hyvää oloa?
Mikä saisi meidät oikeasti hyvälle tuulelle ja voimaan paremmin?
Nämä tunteet tulevat usein kaikkein pienimmistä asioista: toisten huomioimisesta, kuuntelusta ja myötäelämisestä.
Läsnäolosta.
Pitäisikö meidän olla useammin kurkottelematta johonkin suureen tavoitteeseen ja tulevaan. Enkä tarkoita tällä, etteikö suunnittelu ja unelmien toteuttaminen - työssä ja vapaa-ajalla - olisi hyvä asia. Mutta voisimmeko joskus vähentää turhaa tulevan ja menneen murehtimista?
Voisimmeko joskus vain olla.
Siinä, missä olemme.
Ystävän, perheen ja läheistemme kanssa.
Emme olisi vain yksin onnellisia, vaan yhdessä. Onni kertautuisi, ja yhtäkkiä monella olisi parempi olla. Antamisesta ja saamisesta.
Osaammeko vielä elää isommalla sydämellä?

Onko sanoilla väliä?

Me kaikki tiedämme liikunnan ja terveiden elämäntapojen tärkeyden. Siitä huolimatta emme välttämättä toteuta niitä käytännössä. Kysymys ei ole siis tiedon puutteesta, vaan jostain muusta.
Mitä muuta tarvitaan, jotta yksilö tarttuisi asioihin?
Milloin jokin juttu "kolahtaa"?

Se, että autoritaarisesti kerromme, mitä "pitää" tehdä, voi joskus olla sama kuin kirkkaanpunainen vaate härälle. Varsinkin silloin, kun henkilöllä on jo tietoa (ja näinhän nykyään on). Ajatellaan vaikka tupakoijaa. Ei ole varmasti yhtään sellaista tupruttelijaa, joka ei tiedä tupakoinnin terveyshaitoista. Jos minä lääkärinä kuitenkin tuota faktatietoa itsepintaisesti tyrkytän, se voi nostaa jopa negatiivisen vastareaktion. Vaikutus on siis päinvastainen kuin olin toivonut.

Nuoreen teiniin, työssäkäyvään aikuiseen ja ikääntyvään puree usein aivan erilainen viesti.
Ikäryhmät hakevat tietoa myös eri paikoista, joten sekin on otettava huomioon.
Myös ihmisen tausta vaikuttaa siihen, miten häneen parhaiten saa yhteyden.
Pelkkä sukupuolikaan ei vielä ratkaise viestinnän ongelmaa, vaikka tärkeä onkin. Miehiä ja naisia kun on niin erilaisia, joten meidän tulee tunnistaa ja tuntea kohderyhmämme todella hyvin.
Paraskaan asiantuntija ei osaa koskaan sanoa, mikä kohderyhmää eniten miellyttää tai mikä heitä puhuttelee, vaikka osaakin auttaa. Vastaus on saatava ihmisiltä itseltään.

Myös sillä, kuinka valmis ihminen on muutoksentekoon, on suuri merkitys viestin läpimenoon. Jos henkilö ei ole edes ajatellut muutosta, on turha jankuttaa sen tärkeydestä. Sanat menevät kirjaimellisesti kuuroille korville. Tilanne on aivan toinen, jos henkilö on jo harkinnut muuttavansa käyttäytymistään tai jos on sen jo aloittanut. Silloin pienelläkin kannustuksella tai ylläpitävällä tuella on suuri merkitys. Pieni vihjekin voi olla arvokas.

Liikunnnasta innostuneelle "uskovaiselle" vain pari sanaa, ja hän on jo liikkeellä tai hankkimassa uuden varusteen tai laitteen. Huonokuntoinen, liikkumaton ja ylipainoinen tarvitsee tavallisesti aika lailla erilaisia kannustimia. Silti liikunnan alan ammattilaiset puhuvat usein omaa kieltään. Toisen housihin tai hameeseeen kun ei ole helppo sujahtaa...

En kuitenkaan anna periksi.
Minä uskon, että sanoilla on merkitystä ja että voimme vaikuttaa asioihin, jos uskallamme rohkeasti kokeilla uusia tapoja viestiä ja kommunikoida.
Joskus silmät voi avata ihan erilaisella tavalla. Silloin kun ihminen puhuu ihmiselle. Mistä tahansa asiasta.
Toivottavasti allaolevan linkin video vakuuttaa sinutkin...ja auttaa tunnistamaan sen, mikä Sinua puhuttelisi. Kopio linkki selaimesi osoitekenttään ja vaikutu.

https://www.youtube.com/watch?v=Hzgzim5m7oU

Olemmeko geeniemme vankeja?

"Minulla vaan on niin hidas aineenvaihdunta"
"Liikunta ei sovi minulle"
"Minulla on niin huonot geenit"

Perimää välittävä, emäsparien muodostama DNA-kierre (kuva: Freedigitalphotos.net/jscreationzs)

Tällaisia kommentteja kuulen silloin tällöin. Mutta onko oikeasti niin?
Olemmeko geeniemme vankeja?
On totta, että geeneillä on vaikutusta meihin - toisilla enemmän, toisilla vähemmän. Voimakkaasti periytyviä ja haitallisia ominaisuuksia on kuitenkin vähän.
Rasva-aineenvaihdunnan harvinainen, periytyvä sairaus, familiaalinen hyperkolesterolemia, voi  joillain nostaa kolesteroliarvot erittäin korkeiksi, ja se voi olla hankalasti hoidettava, mutta onneksi tuo on todellakin poikkeuksellista. Meille Suomeen on silti jotain haitallisempaa geeniperimää kasaantunut jonkin verran enemmän kuin moneen muuhun maahan...

Identtisillä kaksosilla on periaatteessa samanlaiset geenit. Suomalaisessa tutkimuksessa selvitettiin heidän elämäntapojaan ja ulkomuotoaan. Liikunnallinen ja muuten terveempiä elämäntapoja harrastava kaksonen pysyi hoikempana ja terveempänä kuin liikkumattomampi puoliskonsa. Geenit eivät siis olleetkaan ainut määräävä voima, vaan jokin muukin vaikuttaa siihen, millaisia loppujen lopuksi olemme.

Valinta on sinun! (kuva: freedigitalphotos.net/Stuart Miles)

Geenien toiminta ei ole kiinni vain niiden olemassaolosta. Epigeneettiset muutoksetkin nimittäin säätelevät geenien toimintaa. Olemassaolevia (hyviä tai huonoja) geenejä voidaan aktivoida tai inaktivoida, ja siinä elintavat ovat erittäin tärkeässä roolissa. Muun muassa geenien metyloitumisaste voi vaikuttaa niiden toimintaan.
Australialaistutkimuksessa ruoan jälkeisen istumisen vaikutuksia tutkittiin kolmessa eri ryhmässä. Yhtä istutettiin ruokailun jälkeen kaksi tuntia, toinen nousi ylös jaloittelemaan lyhyesti 20 min välein, mutta istui muun ajan. Kolmas ryhmä teki kevyen kävelylenkin 20 min välein ja istui väliajat. Jo istuvien ja lyhyesti ylösnousseiden reisilihasten näytepaloissa todettiin  joidenkin geenien toimintaero: istumaan jääneillä osa sokeri- ja rasva-aineenvaihdunnan geeneistä oli inaktivoituneena.

Opetamme lapsillemme ja lähesillemme monenlaisia tapoja toimia, halusimme tai emme... Uutta tietoa on se, että epigeneettiset muutokset - elämäntapojemme mukaisesti - voivat periytyä. Näin ei uskottu aiemmin tapahtuvan. Eläimillä tällaisten geenien toimintaa säätelevien muutosten on todettu periytyvän jopa usean sukupolven yli.
Miten Sinä toivoisit geeniesi toimivan - tai millaisen perimän haluat jättää jälkeläisillesi?

Mietipä, oletko sinä geeniesi vai ajatuksiesi vanki?
Oletko vain tottunut tekemään asioita jollain määrätyllä tavalla?
Voiko se olla jopa haitallisempaa kuin itse geenit?