Mietteitä terveydestä...

Kuva: Freedigitalphotos/adamr

Elämme taas sitä aikaa vuodesta, että toivotamme läheisille ja muille hyvää.
Ennen muuta toivotamme - ja toivommekin - terveyttä.
Hyvä niin - edes kerran vuodessa. ;-)
Mutta mitä silloin oikeasti toivotamme - tai toivomme?

Huber M, Knottnerus JA, Green L., ym. määrittelivät British Medical Journalissa 2011 terveyden seuraavanlaisesti (vapaa suomennos): ‘Terveys on kyky sopeutua ja hallita itsenäisesti sosiaalisia, fyysisiä ja emotionaalisia haasteita’.
Terveenä pystymme siis tulemaan toimeen fyysisesti. Lisäksi olemme henkisesti hyvinvoivia ja elämme kanssaihmisten kanssa yhteistä hyvää rakentaen.

Fyysinen terveys tarkoittaa kai sitä, että pidämme kehostamme niin hyvää huolta kuin osaamme. Siis liikumme, syömme ja lepäämme säännöllisesti ja riittävästi. Kuullostaa yksinkertaiselta, mutta silti se tuntuu olevan niin kovin vaikeaa...
Helppo elämä ei nimittäin vaadi enää terveyttä edistävää ja ylläpitävää liikettä.
Ruokaa on länsimaissa riittävästi, mutta sen laatu tahtoo usein olla ennemminkin terveydelle haitallista kuin sitä tukevaa - ja lisäksi ruoan paljous saa meidät syömään enemmän kuin mitä oikeasti tarvitsemme.
Levon sijaan elämme TV-ohjelmien aikataulun mukaan, mikä tarkoittaa iltaunien laiminlyöntiä ja lyhyitä lepojaksoja. Lisäksi teknologian kehityksen myötä olemme tavoitettavissa käytännössä ympäri vuorokauden. Eli se hyvästä fyysisestä terveydestä.

Mitä kuuluu henkiselle hyvinvoinnille? Olemmeko taloudellisen hyvinvoinnin myötä tyytyväisempiä ja onnellisempia kuin ennen? Välillä tuntuu sltä, että mitä enemmän saamme, sitä enemmän haluamme. Ymmärrämmekö edes, mitä tarvitsemme ollaksemme oikeasti onnellisia?

Entä sosiaalinen terveys? Tukeeko elämäntapamme omaa, kanssaihmistemme ja yhteisömme terveyttä? Minusta tuntuu siltä, että tässäkin suhteessa itsekkyytemme saa jostain kummasta syystä yliotteen. Pidämme ahnaasti kiinni omastamme, emme anna periksi saavutetuista eduista ja haalimme lisää. Uskoen, että juuri niin pidämme huolta terveydestä ja hyvinvoinnista. Voi olla, että teemme juuri päinvastoin - sillä loppujen lopuksi olemme juuri niin terveitä kuin yhteisömme heikoin lenkki. Millainen on poliittisen yhteiskuntarakenteemme antama esimerkki? Näyttää siltä, että kansa alkaa huomata jääräpäisten ammattiyhdistysten terveyttä vähentävän voiman - vaikka ne on alkujaan luotu sitä parantamaan...

En halua kuitenkaan antaa periksi.
Minäkin haluan toivottaa hyvää joulua ja hyvää terveyttä.
Fyysisesti, henkisesti ja sosiaalisesti. Kaikille. Tasapuolisesti.

Kuva: Freedigitalphotos.net/sattva

Unohdetaan oman edun tavoittelu ja luodaan ensi vuonna jotain parempaa.
Terveys on kuin rakkaus: se kasvaa sitä suuremmaksi, mitä enemmän ja mitä tyhjemmäksi säkki ravistellaan.
Mitä useampi säkki tyhjennetään, sitä enemmän meillä on yhteistä hyvää.
Meidän ei tarvitse kuin muistaa se. Joka päivä.
Aloitetaan se yhdessä, avaamalla joulun paras lahja. Toteutetaan yhteinen toiveemme.
Terveitä päiviä vuodelle 2016!

Suorittamisesta elämiseen...

Minuutteja, sykerajoja, kaloreita ja grammoja.
Niistäkö elämä on tehty?
Koko elämästä - aivan kuin työnteosta - on rakennettu suunnitelmallinen paketti tehokkaita tunteja, päiviä ja vuosia. Huippu-urheilijan kisasuorituksen kaltainen laatuvalmennuksen lopputulos.
Suorittamisen kruununjalokivi.
Näin ajatellessamme unohdamme vain helposti sen, mitä parhaaseen suoritukseen tarvitaan.

Kuva: freedigitalphotos.net/dream designs

On totta, että elämässä on paljon asioita ja tekoja, joita voidaan mitata tilastoilla - ja suorituspisteilläkin. Varsinkin työssä.
Mutta jos tavoittelemme tekemisen halua ja intoa, asia ei olekaan enää niin yksinkertainen.
Ei edes työssä.


Liikunnasta, ravitsemuksesta ja muista elämäntavoista on varmaan kirjoitettu enemmän kirjoja kuin mistään muusta. Taidoista, jotka ovat osa selviytymistä ja jotka pitäisi saada jo äidinmaidossa. Miksi sitten elämme ehkä jopa huonommin kuin ennen? Mielestäni siksi, että sen sijaan, että opettelisimme tunnistamaan oman kehomme tilan, nälän, kylläisyydentunteen, levon tarpeen, läheisyyden - tai hetken oman rauhan - tarpeen jne., selaamme epätoivoisesti kirjojen sivuja tai nettihakukoneen osumia vastauksia etsien. Tartumme jokaiseen neuvoon, jonka matkan varrella käsiimme saamme. Onhan ne hyviksi todettu ja tärkeiksi luokilteltu. Gurun sanomia totuuksia vielä. Lapsenkasvatuksestakin on tehty oppikirjojen sääntöjen vyyhti. Sääntöjä noudatettaviksi, ja kirjoja tiukan paikan tullen konsultoitaviksi. Oppeja kopioidessamme vaan usein unohdamme, mikä on oikeasti tärkeää. Sen, minkä sydämessämme oikeaksi tunnemme ja mistä elämässä sitten oikeasti on kyse. Vai kuulemmeko enää sydämemme ääntä?

Joka ainoassa valinnassa on kyse enemmän tai vähemmän asenteesta. Oli meillä enemmän tai vähemmän, sillä ei ole niinkään väliä. Tai pitäisikö ennemminkin sanoa, että kyse on ympäristön asenteista, jotka me olemme ymmärtämättömyyttämme kopioineet omaan tarvehierarkiaamme.
Mitä, jos yhdessä hyväksymät asenteemme eivät olekaan enää kiinni elämässä?
Mitä, jos niitä sanelevat jotkin muut arvot ja periaatteet?

Talous ja sen nostattamat luvut ovat totta kai tärkeitä, mutta mitä mieltä on elämällä, jos se on pelkkää kylmien lukujen ja tilastojen toteuttamisesta ja toistamista? Oikein käytettynä ne voivat olla kannustavia ja eteenpäin vieviä, mutta voiko niiden varaan rakentaa inhimillistä elämää - tai tuloksellista työntekoa? Edes määrätietoinen huippu-urheilija ei saavuta parasta menestystä pelkästään paraneviin tuloksiin keskittymällä ja niitä tuijottamalla.

Elämää - tai tulosta - ei synny luvuista ja suorituksista, ei myöskään mittatikuilla tehdyistä töistä. En usko, että kukaan saisi elämäntapojaan järjestykseen, vain - sinänsä oikeansuuntaisia, mutta vain teknisiä ohjeita - seuraamalla. Pysyvään ja jokapäiväiseen onnistumiseen ja tuloksen tekoon tarvitaan sydäntä. Mitä isompi sydän, sitä parempi. Mutta ensiksi sitä pitää oppia kuulemaan.

Muistutettakoon, että sydämen kuuntelu ei ole itsekästä oman mielen ja halujen seurantaa, eikä erilaisten elämäntapojen tai toisenlaisten valintojen aktiivista torjuntaa ja vastustusta. Se on oikeiden valintojen tekoa niin, että voimme hyvin. Yhdessä. Hyvinvointimme kun ei kasva siitä, että haalimme itsellemme enemmän, vaan siitä, että tunnemme useammin tehneemme oikein. Ja jaettu ilo on kaksinkertainen ilo. Vastarakkautta saadaksemme meidän tulee ravistella oma säkkimme typötyhjäksi. Niin kummallista kuin se onkin, antamalla saa edelleen enemmän. Olemme vain unohtaneet tämän elämän perusasian, koska sitä ei millään mittarilla mitata eikä tilastolla todisteta.

Opetelkaamme siis kuuntelemaan kehoamme, omia tarpeitamme - ja toisiamme. Annetaan tilaa toisillemme ja raivataan tilaa vierelle, niin lapsille kuin aikuisille.
Etsitään hyvän elämän avaimet, ja pidetään niistä kiinni.
Näistä on elämä tehty?
Hyvää itsenäisyyspäivää, Suomi, ja suomalaiset.
...ja hyvää elämää! :-)

Kuva: freedigitalphotos.net/Tuomas Lehtinen

Paikka, johon aurinko aina paistaa...

Näin syksyn pimeässä tulin ajatelleeksi...ihme ja kumma, valoa. ;-)

Odotammeko jatkuvaa auringonpaistetta, joka aamuun ja joka päivään?
Toivommeko, että elämä olisi yhtä ruusuilla tanssimista...?
Kuullostaako houkuttelevalta?
Varmasti...hmmm... Ehkä ei sittenkään...

Aina silloin tällöin kysyn kuulijoiltani, ja itseltäni, miltä tuntuisi, jos aurinko loistaisi joka aamu kirkkaan siniseltä taivaalta ja lämpömittari osoittaisi 30 astetta. Ensikuulemalta aika upealta - etten sanoisi fantastiselta! Varsinkin meille pohjoisessa eläville, ja ainakin nyt, marraskuun loppuiltapäivän synkkinä tunteina.

Kuva: freedigitalphotos.net/samuiblue

Mutta kolikolla on toinenkin puoli:
Kun samaa sinitaivasta ja aurinkoa on jatkunut riittävän kauan, et ehkä olekaan siitä enää niin innoissasi. Mitä tehdä paahteessa kuihtuville puutarhakasveille, vai olisitko yhtä suurella innolla kastelemassa niitä päivästä toiseen? Riittääköhän vettä edelleen kastelemiseen?
Miltä maistuu sormia napsauttamalla täyttyvä tavoite? Ja toinen, ja kolmas? Ja niiden jälkeen seuraava uusi nopeasti täyttyvä haave? Asia on jälleen kerran melko ajankohtainen, kun jouluaatto lähestyy ja alamme kasata lahjapinoja...

Mutta miltä maistuu tavoite, joka saavutetaan kovalla työllä ja ponnistelulla? Matkalla saatta olla jyrkkiä ylämäkiäkin. Nousun jälkeen huipulle pääsy tai alamäkeen vauhdilla laskeminen sen jälkeen voivat tuottaa aika taivaallisen olon, eikö totta. Onnen tunteen, jollaista et osannut edes haaveilla. Kovan säästämisen jälkeen saavutettu, itselle tärkeä hankinta on arvoltaan moninkertainen verrattuna helposti saatuun "pikavoittoon".

Onko jatkuva auringonpaiste ja helppo elämä sittenkään sitä, mitä etsimme - vaikka niin saatamme äkkipäätä ajatella? Ennen kuin vastaat, mieti, miltä maistuu maaliskuun ensimmäinen, aurinkoinen kevätpäivä, pitkän talven jälkeen. Muistatko, miltä auringonsäteet silloin tuntuivat poskillasi? Kylmän, pimeyden ja viiman jälkeen...
Aivan erikoisen hyviltä.

Kuva: freedigitalphotos.net/Aduldej

Täydentääkseni otsikon keskeneräisen lauseen, lainaan jonkun tuntemattoman ja viisaan sanoja: Paikka johon aurinko aina paistaa on...ERÄMAA.
Sellaiseksiko me elämämme haluamme?
Mieti sitä!
Perjantaina 13.11.

Lapsen suusta kuulee totuuden...

Olemme kuulleet tuon lausahduksen varsin monta kertaa - ja useimmiten voimme yhtyä sen viisauteen. Lapsi osaa suoraviivaisella ajattelutavallaan pukea sanoiksi sen, mitä me aikuiset emme välttämättä enää pysty jäsentämään. Alamme ajatella turhan monimutkaisesti ja teemme asioista joskus hankalampia kuin ne oikeasti ovat.
Viisaudessamme?
Tällä kertaa kerron teille lapsen viisauden liikunnan - tai liikkumattomuuden - maailmasta:

Sairaalassa oli ollut porraskampanja. Pikkupoikaa oli hoidettu siellä. Yhtenä päivänä hän oli tulossa poliklinikalle kontrolliin. Äiti johdatti poikaa sairaalan aulassa, kädestä kiinni pitäen, kun poika yhtäkkiä pysähtyi.
"Äiti, ei tällä saa käyttää hissiä!", hän sanoi painokkaasti.
Äiti oli hämmästyneen näköinen poikansa tokaisusta.
Poika osasi kuitenkin valaista asiaa äidille hieman lisää: "Täällä portaita saavat käyttää vain ne, jotka EIVÄT PYSTY niitä käyttämään."
Äiti ymmärsi, ja he menivät portaita...

Kuva: freedigitalphotos/lkunl

Poika oli sisäistänyt pienen asian, ja ottanut sen tavakseen toimia.
Muuttanut tapojaan.
Koska se oli järkevää.
Sen enempää sitä kyseenalaistamatta.

Kunpa mekin voisimme toimia yhtä viisaasti, arjen monissa pikku asioissa. Joka päivä.
Antaisimme lapsillemme hyvän esimerkin, ja voisimme samalla huomaamatta rakentaa päiväämme monta hyödyllistä porrasnousua ja monta lisäaskelta - ilman portaitakin.
Eläisimme aktiivisemmin, sen enempää asiaa mutkistamatta.
Eikö vain?

Tämä tarina on muuten tosi!

Onko meillä varaa?

Joku viisas on sanonut, että "saat joka elämästäsi päivästä vastineeksi sen, mihin olet sen vaihtanut". Maksat vaihtokaupasta aika kalliin hinnan - tai sitten et...
Valmiiksi pureksittujen ajatusten sijaan aion tällä kertaa esittää liudan kysymyksiä meille kaikille mietittäväksi. Mietin näitä ihan samalla lailla kuin Sinäkin. Samoja kysymyksiä itselleni esitän. ;-)

Mihin me aikamme ja energiamme oikein loppujen lopuksi kulutamme? Tai pitäisi kai kysyä, mihin ja miten MINÄ aikani ja energiani kulutan?

Yritänkö epätoivoisesti täyttää minulle asetettuja tavoitteita, vaikka ne eivät aina sopivilta tuntuisikaan? Onhan joku ne puolestani valmiiksi ajatellut, näyttänyt minulle tien, jota kulkea.
Olisiko mitenkään mahdollista löytää erilainen, mukavampi - ja ehkä helpompi - tapa toteuttaa itseäni ja tarpeitani? Itseni oloinen ja paremmin toimivakin ehkä.

Tiedänkö edes, mitä haluan, ja tunnenko omat tarpeeni - vai kulutanko päiväni etsimällä suurta viisautta, joka paljastaisi, miten elää ja olla?

Mihin energiani suuntaan? Tarttumalla kaikkeen mahdolliseen, jota maailma tarjoaa vai miettimällä, mitä oikeastaan tarvitsen?

Ovatko päiväni jatkuvaa pyristelyä jotain vastaan tai jotain välttelläkseni - vai kuljenko jotain kohti? Unohdanko jopa hetken, jossa olen ja elän juuri nyt? Sen, jota olen johonkin muuhun vaihtamassa.

Onko jokainen päivä vain taistelua, vaikkapa parempien elämäntapojen puolesta?
Olen sitä mieltä, että hyvien elämäntapojen tulisi tukea hyvää oloa eikä tehdä siitä huonompaa.
Voisinko siis oppia nauttimaan elämästä ja ammentamaan siitä voimaa sen sijaan, että annan sen kuihduttaa?

Freedigitalphotos.net/Dan

Kulutanko aikani miettimällä sitä, mikä on huonosti tai mikä harmittaa?
Moitinko, saarnaanko, parannanko maailmaa?
Olenko koskaan tullut ajatelleksi, mitä hyvää se saa aikaan?
Olenko koskaan pohtinut, mistä se on pois?
Mitä saisinkaan aikaan, jos voisin keskittyä tavoittelemaan pahan sijasta hyvää?

Negatiivisen sijasta positiivista?
Jakamaan moitteen sijaan kannustusta?

Onko meillä todellakaan varaa olla vastaamatta näihin kysymyksiin?

Unohtuiko kävelytaito?

Maailma on täynnä uusia, houkuttavia ja koukuttavia lajeja. Seuraamme muoti-ilmiöitä ja olemme valmiit tekemään melkein mitä vain, jotta saamme riittävästi liikettä vapaa-aikaan - kun työ ei sitä enää juurikaan tarjoa. Edes raha ei näytä olevan esteenä, kunhan vain saamme aktiivisia minuutteja kasaan.
Hyvä niin. Kaikki liike kun on tärkeää.
Pienikin.
Pitääkö meidän sitten sätkiä ja pyristellä, jotta saamme liikuntamäärät pysymään riittävän korkeina vai voisiko ne saavuttaa jollain muullakin tavalla? Ehkä helpomminkin...

Ihminen on liikkuva olento ja meidän perusliikuntatapamme on käveleminen. Juostenkin pystymme jaksamaan varsin pitkiä matkoja. Jo vauvaiässä halusimme nousta jaloillemme ottaaksemme ensiaskeleemme. Päästääksemme paikasta toiseen. Itseämme toteuttaaksemme.
Mihin tuo taito sitten katoaa?
Pidämmekö itseämme liian kehittyneinä "vain" kävelläksemme?
Onko vanha, hyvä kävely vain pois muodista?

Kävely on liikuntaa siinä, missä muukin. Tehoa on helppo säätää ja se sopii valtaosalle. Mikäli peruskävelyyn haluaa lisää tehoa, voi ottaa käyttöön kävelysauvat, ja energiankulutus kasvaa ainakin neljänneksellä. Tehokkainta on tietysti portaiden ylösnousu, se vastaa rasitukseltaan hyvävauhtista juoksulenkkiä ja on energiankulutukseltaan yli 7,5-kertainen lepotilaan verrattuna.

Unohda varusteurheilu ja liiku perusvälinein. Kävellen sekin onnistuu.

Toinen asia, joka puhuu vanhan kunnon kävelyn puolesta on se, että sitä voi tehdä melkein missä ja milloin tahansa. Askeleet työpaikalla tulostimelle, ruokalaan ja työmatkalla kerryttävät kaikki kokonaissaldoa. Kauppamatkat, koiran ulkoilutuslenkit ja luonnossa liikkuminen eivät ole yhtään sen vähäisempää kuin muut, modernimmat liikuntamuodot. Sinulta ei vaadita suunnitelmallista liikuntahetkeä, ja tämä tekee kävelystä korvaamattoman. Pitkin päivää askelia ripottelemalla voi saada kokoon enemmän kuin puolen tunnin varta vasten tehdyillä kävelylenkeillä.
Älä kuitenkaan ymmärrä väärin. En neuvo unohtamaan kuntoliikuntaa, se on erinomainen juttu, mutta ethän laske vain sen varaan...

Aseta mittarisi oikein. 10,000 askelta on päivittinen askelsuositus, mutta jos olet kävelyn ja liikunnan aloittelija kaikki tasot kelpaavat. Pääasia on, että aloitat niin, että jaksat ja nautit. Aikanaan saavutat nuo himoitut 10,000 askeltakin. Usko minua! Opi vain ensin huomaamaan, miten ja mistä askeleet kasaantuvat. Voit yllättyä positiivisesti

Freedigitalphotos.net/nenetus

Tehdään siis kävelystä seksikästä ja opetetaan se lapsillekin. Se on oikeaa huolenpitoa, ja sen voi tehdä yhdessä.
Otetaan isovanhemmatkin mukaan.
Kävely kun sopii kaiken ikäisille... ;-)

Kansalliset suositukset runsaan istumisen vähentämiseksi

Tiedämme jo melko hyvin, että runsas istuminen on haitallista.
Eikä vain tuki- ja liikuntaelimistölle, vaan myös muille elintoiminnoille ja elimille.

Runsaasti istuvilla on todettu suurempi lihavuuden, metabolisen oireyhtymän, tyypin 2 diabeteksen, sydän- ja verisuonitautien, joidenkin syöpämuotojen ja ennenaikaisen kuoleman riski.

Riski on kasvanut muista elämäntavoista (esim. liikunta, ravitsemus, työnrasitus, yöuni, sosioekonominen asema, tupakointi) riippumatta, jos viettää säännöllisesti paljon aikaa paikallaan istuen.
Kaikkein haitallisinta on yhtäjaksoinen ja pitkeäkestoinen istuminen, ja tutkimuksen mukaan eri istumisen muodoista haitallisinta on TV:n ääressä istuminen.

Siinä riittävästi syitä yrittää istua vähemmän, eikö totta?

Sosiaali- ja terveysministeriö on laatinut yhdessä asiantuntijaryhmän kanssa runsaan istumisen vähentämiseen kannustavat kansalliset suositukset. Ne julkaistiin kesäkuussa 2015.
Suomi on esimerkillisesti ensimmäisten kansakuntien, jotka aiheeseen aktiivisesti ja virallisesti puuttuvat, joukossa.

Käypä vilkaisemassa dokumenttia, ja poimi joitain ajatuksia, jotka voit tuoda omaan, läheistesi, lastesi sekä työpaikan arkeen. Linkki dokumenttiin on alla. Kopioi osoite selaimesi osoitekenttään, ja pääset helppolukuiseen dokumentiin, joka toivottavasti herättää juuri Sinulle sopivia ajatuksia.

http://www.julkari.fi/handle/10024/126296

Huomaathan, että edelleen saa istua. Se ei ole pannassa, mutta ISTU VÄHEMMÄN JA VOI PAREMMIN!

Lomalle...mistä vai minne?

Taas on se aika vuodesta.
Kesäloma.
Mietimme kuumeisesti, mitä pitäisi tehdä, kun sen aika kerran on.
Meille suomalaisille kesäloma on harvinaisen rakas, sen olen ulkomaalaisten kanssa työskennellessäni huomannut. Ei meidän kesälomahumua aina oikein ymmärretä. Vasta sitten, kun on asunut ja elänyt Suomessa, oivaltaa, mistä suomalaisten kesälomasta on kyse.
Silti, lomallakin kalenteri täyttyy helposti samaa tahtia kuin työkuukausina.
Onko siinä mitään järkeä?
Toisaalta, millä lailla lomaamme suunnittelemme.
Pidätkö Sinä lomaa jostakin...vai lomailetko johonkin?

Monta kertaa suunnittelemme lomaa ajatuksella "pois työstä ja sen kiireistä".
"Niin kauas sieltä kuin mahdollista", sanoo joku.
Loman tarkoitus onkin, totta kai, antaa mahdollisuus pitää katko normaaleista rutiineista, mutta minä puhunkin nyt enemmän siitä, miksi lomaa oikeasti pidämme ja mitä siltä toivomme - mitä tarvitsemme. En siitä, mitä haluamme "paeta", vaan sitä, mitä kohti haluamme lomallamme "mennä".

"Rauhallista tahtia ja parempaa lepoa" kuullostaa ihan toisenlaiselta kuin "pois työn kiireistä".
Myös mukavien asioiden teko pelkästään akkujen lataamiseksi on hyvä vaihtoehto, mutta ei siksi, että voi kertoa ihmeellisistä lomakokemuksista työhän palatessaan. Levännyt, rentoutunut ja hyvä olo on jopa parempi syy olla lomalla kuin syvääluotaavat, lukuisat kulttuuri- ja matkakokemukset. Omien valintojen hyvyys riippuu vain siitä, mitä ne itse koemme. Kunhan kuuntelemme sisäistä ääntä.

Kesä ja loma ovat myös hyvää aikaa opetella uusia, hyviä tapoja elää ja olla. Kesällä voimme viettää enemmän aikaa esimerkiksi lasten tai ystävien kanssa. Tehdä asioita yhdessä. Laatuaikaa. Ilman häiriötekijöitä. Lomalla voi pitää parempaa huolta myös parisuhteesta.
Miten Sinä näihin tarttuisit ja mitä toivoisit? Ratkaisut eivät ole aina itsestäänselviä - eivätkä helppojakaan - mutta uskon, että niiden miettiminen kannattaa. Lomallakin...

Toisaalta voimme katsoa, mitä asioita haluaisi tehdä eri lailla. Asioita, jotka ovat meille tärkeitä. Joka päivä. Loma on hyvää aikaa skannata oman elämän arkisiakin tekemisiä. Siihen kun harvoin löytyy aikaa kaiken kiireen keskellä. Luovuushan on parhaimmillaan silloin, kun meillä on sille aikaa. Se tulee silloin, kun ehkä vähiten odotamme. Loma voisi antaa siihen hyvän mahdollisuuden. Ole siis valmis!

Vapaallakaan ei kuitenkaan kannata ahnehtia - vaikka aikaa olisikin. Ota askel kerrallaan, pieni muutoksen pala isossa palapelissä riittää. Koko kuva valmistuu aikanaan.

"Kesää on vielä jäljellä", sanotaan laulussakin. Käytetään se mahdollisimman hyvin. Tehdään mukavia asioita. Mutta muistathan, että voimme myös vain olla - silloin, kun siltä tuntuu.
Kesää kun on vielä jäljellä...

Hyvän ilmapiiri...

En ole sattunesta syystä ehtinyt viime viikkoin juuri kirjoitella. Siksi ajattelinkin nyt tarttua tavallista suurempaan aiheeseen.

Puhumme paljon siitä, että tuleeko televisiosta liikaa väkivaltaa, ja altistummeko sille turhan usein muutenkin. Lehdissä, netissä jne. Omaksuvatko lapset ja nuoret sen osaksi omaa, normaalia elämäänsä? Tuleeko väkivallasta osa arkea ja sitä kautta ikään kuin sallittu käyttäytymis- ja toimintamalli?
Näin suureen kysymykseen en kuitenkaan väitä osaavani vastata (enkä edes yritä), mutta se herätti uuden ajatuksen: Jos voi tartuttaa huonon mallin, niin emmekö voisi yhtä hyvin vahvistaa hyvää tapaa toimia?
Älkäämme yrittäkö vain kieltää, vaan tarjotaan jotain parempaa tilalle. Luodaan ilmapiiri, joka vie hyvään. Kuin huomaamatta.

Kuulin juuri sykähdyttävän tarinan Satakunnan keskussairaalasta. Pidän tarinoista - ja varsinkin hyvistä sellaisista. ;-)
Sairaalassa oli ollut, muiden terveyttä edistävien toimien ohessa, porraskampanja. Kampanjan tueksi porrasaskelmiin oli teipattu sloganeja, jotka kannustaisivat niiden käyttöön. Tavoitteena oli saada yhä useampi käyttämään arjessaan portaita.

Yksi idean toimeenpanijoista kulki yhtenä aamuna sairaalan aulan läpi. Äiti ja poika kulkivat käsikkäin, varmaan matkalla poliklinikalle tai osastolle. Äiti talutti poikaa hissiä kohti. Yhtäkkiä poika pysähtyi.
"Äiti, etkö tiedä? Täällä ei saa käyttää hissiä", poika sanoi. "Kaikkien, jotka pystyvät, pitää käyttää portaita."

Nyt varmaan Sinäkin, lukijani, ymmärrät, mitä tarkoitan.
Terveyttä edistävä kampanja oli juurtunut sairaalassa olleeseen poikaan. Hän alkoi kylvää hyvää ympärilleen. Lapsiin ja nuoriin - ja meihin aikuisiinkin - voi siis kylvää hyvän siemenen. Ja se kasvaa. Aivan kuin hyvä mieli ja positiivinen tunne.
Siitä voi jopa tulla tapa.

Myös Singaporesa on myös kannustettu portaiden käyttöön...

Satakunnan keskussairaalan kampanjan päätyttyä ihmiset muuten pyysivät, että teipit viisauksineen jäisivät paikoilleen. Me siis jopa haluamme ympärillemme hyvää, emme pahaa - jos meille vain tarjotaan hyviä aloitteita, ja jos meille annetaan mahdollisuus...
HYVÄÄ KESKIKESÄN JUHLAA!

Mikä liikunnassa motivoi?

Liikunnanohjaaja pauhaa innostuneesti: "Liikkuukaa hyvät ihmiset, tulee mahtava olo!"
Vähän liikkuva ja huonompikuntoinen ihmettelee: "Miten niin hyvä olo? Sydän hakkaa, hikoiluttaa, hengästyttää...ja pari päivää on vielä paikat kipeinä..."
Niin erilainen voi olla liikunnan kokemus.
Voisimmeko kuitenkin kaikki löytää mukavan tavan liikkua?

Kerron esimerkin elävästä elämästä:
Rouva #1 päätti aloittaa aktiivisen työmatkaliikunnan, pyöräillen. Jo pienen ajan 7 km töihin ja sieltä takaisin poljettuaan rouva kertoi innoissaan mahtavasta pyöräreitistään: "Saan ajaa pitkin kaunista joen vartta, kuunnelleen lintujen laulua ja näen luonnon heräävän kevääseen. Mikä sen mahtavampaa!"

Kuva: Freedigitalphotos/arztsamui

Myös rouvan työkaveri, rouva #2, innostui asiasta nähtyään ystävänsä innon ja kohentuneen mielialan. Hän tuli jonkin aikaa pyöräiltyään purkamaan innostustaan: "Tosi mahtavaa tää pyöräily! Hankin pyörään mittarin, ja nyt tiedän tarkalleen montako kilometriä on tullut ajettua, paljonko on kulunut kaloreita ja millä nopeudella on tullut poljettua. Eikö olekin hienoa?"
Rouva #1 ajatteli lisätä intoaan entisestään, ja hankki hänkin mittarin pyöräänsä. Käytti sitä siihen asti, kunnes totesi: "En enää kuule lintujen laulua enkä huomaa kaunista luontoa, kun tuijotan vaan sitä hemmetin mittaria". Rouva #1:n laite sai siirron mittareiden hautausmaalle.

Kuva: Freedigitalphotos/duron123

Näin eri tavoin voimme kokea liikunnan ja sen nautinnon.
Erilaisia vinkkejä ja ajatuksia saamme mainoksista, muotivirtauksist ja ystäviltä, mutta muista aina kuunnella Sinua itseäsi inspiroivia, sisältäsi kumpuavia ajatuksia. Olivat ne sitten kaveriden kanssa yhdessä tekemistä, erilaisten liikuntaan kannustavien laitteiden käyttöä tai vaikka vain vapaassa luonnossa liikkumista. Tai ihan jotain muuta.
Niin löydät sellaisen tavan liikkua, josta oikeasti nautit... ja joka pysyy. ;-) 

Kukaan ei pärjää yksin...

Sisareni tytär palasi rippileiriltä. Hän kertoi innoissaan viikon tapahtumista.
Päällimmäisenä mielessä oli leiripapin ehdotus, että nuoret kertoisivat toisilleen elämän varrella tapahtuneista isoista asioista.
"Me itkettiin niin paljon!", siskon tyttöni huokaisi. Puhuttiinhan isoista asioista.
"Senkin itkupillit", olivat teini-ikäiset tosimiehet kiusoitelleet.
Oli sovittu, että kuulijat saivat aina esittää kysymyksiä, jos halusivat. Oppisivathan he näin toisten kokemuksista.
Sukulaistyttö kertoi myös oman elämänsä isosta käännekohdasta, 18-vuotiaan veljensä kuolemasta. Yllättävästä ja koko perhettä sekä sukua järisyttävästä tapahtumasta, jonka tyttö muisti elävästi vielä vuosien jälkeen. Ymmärrettävästi.
Ei esitetty kysymyksiä...
Taisi olla hiukan rankempi tuo tytön kertoma tarina. Mutta tilaisuuden jälkeen aiemmin pilkkalauseita heitelleet pojat olivat tulleet kysymään, mitä tapahtui. Joitain ajatuksia oli kaikesta päätellen poikienkin päässä herännyt.

Leirin päätyttyä tuli konfirmaatiotilaisuuden aika. Leiripappi piti oman puheenvuoronsa.
"Jos ette mitään muuta yhteisestä viikostamme muista, niin muistakaa ainakin yksi asia", pappi sanoi ja jatkoi: "Muistakaa, että kukaan meistä ei pärjää yksin".
Olipa viisas mies.
Nykynuori - kuten moni aikuinenkin - elää sellaisessa hyvinvoinnin ja kulutuksen valtameressä, että melkein kaikki haluamamme on vain kurkotuksen päässä. Vanhemmat pystyvät ja haluavat antaa lapsilleen parasta mahdollista. Luonnollisesti. Jos lapsi vain osaa pyytää.
Yltäkylläisyydessämme ja itsenäisen toimeentulon kuplassa saatamme jopa hetken luulla, että emme muita tarvitse. Teemmehän rankasti töitä itsenäisesti toimeen tullaksemme.
Sokerin kaapista loppuessa ei tarvitse enää mennä kolkuttelemaan naapurin ovea. Lähikauppahan on auki melkein vuorokauden ympäri.
Asuntovelka on periaatteessa maksettu ja muutenkin pystymme seisomaan omilla jaloilla. Itsenäisenä ja ilman toisten tukea. Näin olemme oppineet, ja ehkä opettaneetkin.

Mutta elämällä on myös toinen puolensa. Meille jokaiselle koittaa ennemmin tai myöhemmin aika, jolloin tarvitsemme tukijaa ja ystävää - tai joku tarvitsee meitä. Siksi papin sanat olivat mielestäni niin arvokkaat. Nuorille, jotka saattavat hetken luulla, että kaikki mitä tarvitsen on juuri tässä (tai vanhempien kukkarossa). Tai meille vanhemmillekin...
Toivon todellakin, että muistaisimme papin sanat.
Sillä me todellakin tarvitsemme toisiamme pärjätäksemme. Työssä ja yksityiselämässä.
Ja yhdessä olemme sitä paitsi vielä vahvempia...

Kuva:freedigitalphotos.net/photostock

Ruoka - ystävä vai vihollinen?

Tunnetko syyllisyyttä syömisestä?
Oletko epävarma, syötkö oikein vai et?
Et ole ainoa.
Olen miettinyt, mistä ihmeestä tuo voisi johtua.
Olemme tehneet elämisestä vaikeampaa kuin se todellisuudessa on?
Syömisestäkin!
Onko sitten ihme, jos emme siinä onnistu?

Tämä koskettaa hiukan aiempaa blogiani uusavuttomuudesta:
Saamme kyllä joka suunnalta yksityiskohtaisia ohjeita siitä, kuinka paljon, mitä ja milloin meidän tulee syödä. Melkein odottammekin milligrammoja ja yksityiskohtaisia neuvoja. Askel askeleelta ja kädestä taluttaen. Aivan kuin perinteisessä ruokaohjeessa.  Uskomme, että muuten emme onnistu.
Mutta hyvä kokkikin osaa soveltaa...

Turun Sanomat kosketti aihetta 5.4. digilehdessään kertoessaan, kuinka brasilialiset ovat esittäneet ravitsemussuosituksensa. Voisimmeko me oppia jotain allaolevista, hienosti koostetuista ohjeista?

1) PERUSTA RUOKAVALIOSI LUONNOLLISILLE tai mahdollisimman vähän prosessoiduille ruuille.
2) KÄYTÄ ÖLJYJÄ, rasvoja, suolaa ja sokeria pienissä määrin luonnollisten ruokien maustamiseen. Niiden maltillinen käyttö on osa herkullista ruokavaliota.
3) SYÖ SÄÄNNÖLLISESTI ja huolellisesti sopivissa ympäristöissä ja jos mahdollista, muiden seurassa.
4)  KEHITÄ, HARJOITTELE ja JAA kokkaustaitoja.
5) SUUNNITTELE AJANKÄYTTÖSI niin, että ruuasta ja syömisestä tulee elämässäsi tärkeää. "Tee ruoan laitosta ja aterioista leppoisia ja nautinnollisia hetkiä."
6) SUHTAUDU VAROEN ruoan mainontaan ja markkinointiin. "Mainonnan pääasiallinen tarkoitus on lisätä tuotteiden myyntiä, ei jakaa tietoa ja kouluttaa ihmisiä."
7) OLE KRIITTINEN ja opeta lapset suhtautumaan kriittisesti kaikenlaiseen ruoan mainostukseen ja markkinointiin.
8) SYÖ ALKUTUOTTEITA.
9) KOKKAA ITSE.
10) NAUTI RUUASTA ja ruokahetkestä.

Kuva: freedigitalphotos.net/photostock

HIENOA!
Ruoasta ja ruokailusta on tehty osa inhimillistä elämää. Konkretia ja käytännöllisyys puhuttelevat - ainakin minua - paljon enemmän kuin lukuisat monimutkaiset taulukot ja mittayksiköt...joihin neuvot tietysti perustuvat. Älkää nyt ymmärtäkö minua väärin. Tutkimus kaiken taustalla on tärkeää mutta se, miten asiat esitämme, on ainakin yhtä tärkeää!.

On totta, että moderni, länsimainen elämäntapa ja mahdollisuudet hankkia melkein mitä vain saavat meidät joskus sortumaan helppoihin - ja usein huonoihin - vaihtoehtoihin. Itseään on helppo "hemmotella" liikaa herkuilla, joita emme oikeasti tarvitse. Siksi meitä pitää välillä herätellä huomaamaan todellisuus.

Onko jakamamme nippelitieto mennyt kuitenkaan perille? Syödäänkö nykyään terveellisemmin? Pysyykö painomme paremmin kurissa?
Vai pitäisikö meidänkin oppia viestimään ravitsemuksesta käytännöllisemmin...?

Voisi kuvitella, että Brasiliassa koulutustaso on keskimäärin alempi kuin meillä Suomessa, ja siksi heille ohjeet pitää antaa mahdollisimman käytännöllisesti. Mutta onko meissä sittenkään niin paljon eroa? Kuullostavatko ohjeet meidän korvaan huonommilta?
Mielestäni ne voisivat olla hyväksi avuksi myös meille. Uudella tavalla.
Olisiko aika suhtautua ruokaan hiukan rennommin - ja inhimillisemmin?

Elämäntapojen uusavuttomat?

Onko Sinulla jo sovellus, joka ilmoittaa, milloin on hyvä liikkua syödä, juoda?
Ranneke, joka ilmoittaa, milloin olet saanut päivän liikkumissaldon täyteen.
Parhaimmilla, niin kutsutuilla biohakkereilla, on laite laitteen perään. Koneet ilmoittavat mielentilan ja unen laadun, monesta muusta asiasta puhumattakaan.
Tuo on niin tätä päivää!
Jos ei ole koneita tai laitteita apuna, niin ainakin joku pitää olla neuvomassa, mitä tehdä ja koska.
Moni saattaa jopa toivoa, että kunpa tuon kaiken voisi saada pillerinä. Elämä olisi niin paljon helpompaa...

Herää kysymys, miten ihmeessä esi-isämme pysyivät hengissä, kun kaikkea tuota ei ollut edes kuviteltu - saati sitten olemassa.
Missä on luonnollinen nälän tunne, joka kertoo, milloin on hyvä syödä?
Miksemme osaa enää itse sanoa, koska pitää hetki hengähtää tai koska on sopiva nukkumaanmenoaika?
Miksi liike arjessa ei ole enää luonnollinen osa tekemistämme?
Olemmeko kadottaneet luonnollisen tavan tunnistaa kehomme kertomat tärkeät viestit?

Itse asiassa monien ylipainoisten ongelma ei olekaan se, mitä syödään, vaan miten. Monilla ruokarytmi on kadonnut. Hiipivää näläntunnetta ei enää osata aistia. Aterioita laiminlyödään ja näläntunteeseen vastataan vasta, kun sen huutoa ei enää voi olla kuulematta. Ja silloin siihen harvoin vastataan kohtuudella. Luonto osaa jopa ilmoittaa, millaista ravintoa keho kaipaa - jos vain osaisimme kuunnella...
Liikunnasta on tullut suorituspisteitä jakavaa tekemistä. Kaikki arkinen aktiivisuus ja tekeminen, mikä toisi edes hiukan luonnollista liikettä elämään, tehdään paikallaan kun taas kuntoliikuntaa tehdään mahdollisimman tehokkaasti ja ohjelmoidusti. Muuhun kiireiseen aikatauluun kellottaen.
Iltayö venyy television ääressä, vaikka keho on jo kauan sitten osoittanut uupumisen merkkejä. Kaapeli-TV kun tarjoaa aina jotain ajankuluksi. Eikä senkään niin väliä, onko ohjelma kovin korkeatasoista... ajankulua kuitenkin.

 

Kuva: Freedigitalphotos.net/adamr

Nämä ovat esimerkkejä siitä, kuinka olemme ajautuneet aina vain kauemmas luonnollisesta tavasta elää. Koomista on, että selvitäksemme tästä elämästä uskomme tarvitsevamme aina vain monimutkaisemman dieetin, kalliimman lisäravinteen tai jonkinlaisen laitteen. Tai asiantuntijan.
Valitettavasti ne saattavat monimutkaisuudessaan, hankaluudessaan ja epäkäytännöllisyydessään joskus jopa tappaa alkaneen aidon innon elää paremmin.
Ainakin hyvin harvoin ne saavat aikaan pysyvää muutosta. Orjallinen suoritus, kun ei palkitse. Ja ulkopuolisen on melkein mahdoton tietää, mikä meille oikeasti sopii.
Pientä tukea kyllä tarvitsemme kaikki aika ajoin, ja siinä jopa laitteet voivat olla apuna, mutta ei unohdeta, että osaamme itse parhaiten kertoa, mitä kehomme tarvitsee. Ja milloin.
Luonnollisesti.

Avain onnellisuuteen?

Kovasti yritämme tavoitella hyvää oloa ja onnellisuutta.
Sen saavuttamiseen valjastetaan kaikenmoiset keinot ja ammattilaiset.
Elämäntapojakin muutetaan joskus vain siksi, että olomme olisi parempi. Tai siksi, että se näyttää ulospäin paremmalta, jos ei muuta.
Mutta unohdammeko joskus kuinka pienistä asioista onnemme on oikeasti kiinni?

Onko hyvinvointimme kiinni taloudellisesta menestyksestä? Raha on tärkeää perusturvallisuuden luojana ja sillä on merkitystä myös terveyden ja onnellisuuden perustana, erityisesti silloin, kun puhutaan huonovaraisista lähtökohdista. Terveyskin on polarisoitunut varallisuuden erojen kasvaessa, ja sitä voidaan taloudellisesti tukemalla parantaa. Mutta vain tiettyyn rajaan asti... Silti voimme epätoivoisesti tavoitella juuri sitä, vaikka hyvin tiedämme, että onni ja hyvä olo ei ole vain siitä kiinni.

Hyvä kunto ja terveellinen ravitsemus ovat hyvän terveyden ja hyvän olon perustana. Jaksat paremmin, kestät stressiä paremmin ja olo on muutenkin tasapainoisempi. Ja se näkyy ulospäin, kaikessa, mitä teemme (tai jätämme tekemättä). Mutta joskus hyvän olon tavoittelu voi elämäntavoissakin niin sanotusti "lyödä yli". Hyviin elintapoihin pyrkiessämme alamme potea huonoa omatuntoa kaikkein pienimmästäkin "epäterveellisestä" liikkeestä. Tasapainoisesta ihmisestä on tullut ortorektikko, joka pyrkii kaikessa elämisessään maksimoimaan hyödyn ja terveellisyyden. Suorituspaineet kasaantuvat siinä määrin, että unohdamme elää. Elämä kun on kuitenkin elämistä varten. Emme ole tulleet tänne vain suorittamaan - sitäkin elämään kuitenkin kuuluu ja mahtuu. Mutta liika on aina liikaa.

kuva: freedigitalphotos.net/artur84

Mistä sitten voisimme ammentaa hyvää oloa?
Mikä saisi meidät oikeasti hyvälle tuulelle ja voimaan paremmin?
Nämä tunteet tulevat usein kaikkein pienimmistä asioista: toisten huomioimisesta, kuuntelusta ja myötäelämisestä.
Läsnäolosta.
Pitäisikö meidän olla useammin kurkottelematta johonkin suureen tavoitteeseen ja tulevaan. Enkä tarkoita tällä, etteikö suunnittelu ja unelmien toteuttaminen - työssä ja vapaa-ajalla - olisi hyvä asia. Mutta voisimmeko joskus vähentää turhaa tulevan ja menneen murehtimista?
Voisimmeko joskus vain olla.
Siinä, missä olemme.
Ystävän, perheen ja läheistemme kanssa.
Emme olisi vain yksin onnellisia, vaan yhdessä. Onni kertautuisi, ja yhtäkkiä monella olisi parempi olla. Antamisesta ja saamisesta.
Osaammeko vielä elää isommalla sydämellä?

Onko sanoilla väliä?

Me kaikki tiedämme liikunnan ja terveiden elämäntapojen tärkeyden. Siitä huolimatta emme välttämättä toteuta niitä käytännössä. Kysymys ei ole siis tiedon puutteesta, vaan jostain muusta.
Mitä muuta tarvitaan, jotta yksilö tarttuisi asioihin?
Milloin jokin juttu "kolahtaa"?

Se, että autoritaarisesti kerromme, mitä "pitää" tehdä, voi joskus olla sama kuin kirkkaanpunainen vaate härälle. Varsinkin silloin, kun henkilöllä on jo tietoa (ja näinhän nykyään on). Ajatellaan vaikka tupakoijaa. Ei ole varmasti yhtään sellaista tupruttelijaa, joka ei tiedä tupakoinnin terveyshaitoista. Jos minä lääkärinä kuitenkin tuota faktatietoa itsepintaisesti tyrkytän, se voi nostaa jopa negatiivisen vastareaktion. Vaikutus on siis päinvastainen kuin olin toivonut.

Nuoreen teiniin, työssäkäyvään aikuiseen ja ikääntyvään puree usein aivan erilainen viesti.
Ikäryhmät hakevat tietoa myös eri paikoista, joten sekin on otettava huomioon.
Myös ihmisen tausta vaikuttaa siihen, miten häneen parhaiten saa yhteyden.
Pelkkä sukupuolikaan ei vielä ratkaise viestinnän ongelmaa, vaikka tärkeä onkin. Miehiä ja naisia kun on niin erilaisia, joten meidän tulee tunnistaa ja tuntea kohderyhmämme todella hyvin.
Paraskaan asiantuntija ei osaa koskaan sanoa, mikä kohderyhmää eniten miellyttää tai mikä heitä puhuttelee, vaikka osaakin auttaa. Vastaus on saatava ihmisiltä itseltään.

Myös sillä, kuinka valmis ihminen on muutoksentekoon, on suuri merkitys viestin läpimenoon. Jos henkilö ei ole edes ajatellut muutosta, on turha jankuttaa sen tärkeydestä. Sanat menevät kirjaimellisesti kuuroille korville. Tilanne on aivan toinen, jos henkilö on jo harkinnut muuttavansa käyttäytymistään tai jos on sen jo aloittanut. Silloin pienelläkin kannustuksella tai ylläpitävällä tuella on suuri merkitys. Pieni vihjekin voi olla arvokas.

Liikunnnasta innostuneelle "uskovaiselle" vain pari sanaa, ja hän on jo liikkeellä tai hankkimassa uuden varusteen tai laitteen. Huonokuntoinen, liikkumaton ja ylipainoinen tarvitsee tavallisesti aika lailla erilaisia kannustimia. Silti liikunnan alan ammattilaiset puhuvat usein omaa kieltään. Toisen housihin tai hameeseeen kun ei ole helppo sujahtaa...

En kuitenkaan anna periksi.
Minä uskon, että sanoilla on merkitystä ja että voimme vaikuttaa asioihin, jos uskallamme rohkeasti kokeilla uusia tapoja viestiä ja kommunikoida.
Joskus silmät voi avata ihan erilaisella tavalla. Silloin kun ihminen puhuu ihmiselle. Mistä tahansa asiasta.
Toivottavasti allaolevan linkin video vakuuttaa sinutkin...ja auttaa tunnistamaan sen, mikä Sinua puhuttelisi. Kopio linkki selaimesi osoitekenttään ja vaikutu.

https://www.youtube.com/watch?v=Hzgzim5m7oU

Olemmeko geeniemme vankeja?

"Minulla vaan on niin hidas aineenvaihdunta"
"Liikunta ei sovi minulle"
"Minulla on niin huonot geenit"

Perimää välittävä, emäsparien muodostama DNA-kierre (kuva: Freedigitalphotos.net/jscreationzs)

Tällaisia kommentteja kuulen silloin tällöin. Mutta onko oikeasti niin?
Olemmeko geeniemme vankeja?
On totta, että geeneillä on vaikutusta meihin - toisilla enemmän, toisilla vähemmän. Voimakkaasti periytyviä ja haitallisia ominaisuuksia on kuitenkin vähän.
Rasva-aineenvaihdunnan harvinainen, periytyvä sairaus, familiaalinen hyperkolesterolemia, voi  joillain nostaa kolesteroliarvot erittäin korkeiksi, ja se voi olla hankalasti hoidettava, mutta onneksi tuo on todellakin poikkeuksellista. Meille Suomeen on silti jotain haitallisempaa geeniperimää kasaantunut jonkin verran enemmän kuin moneen muuhun maahan...

Identtisillä kaksosilla on periaatteessa samanlaiset geenit. Suomalaisessa tutkimuksessa selvitettiin heidän elämäntapojaan ja ulkomuotoaan. Liikunnallinen ja muuten terveempiä elämäntapoja harrastava kaksonen pysyi hoikempana ja terveempänä kuin liikkumattomampi puoliskonsa. Geenit eivät siis olleetkaan ainut määräävä voima, vaan jokin muukin vaikuttaa siihen, millaisia loppujen lopuksi olemme.

Valinta on sinun! (kuva: freedigitalphotos.net/Stuart Miles)

Geenien toiminta ei ole kiinni vain niiden olemassaolosta. Epigeneettiset muutoksetkin nimittäin säätelevät geenien toimintaa. Olemassaolevia (hyviä tai huonoja) geenejä voidaan aktivoida tai inaktivoida, ja siinä elintavat ovat erittäin tärkeässä roolissa. Muun muassa geenien metyloitumisaste voi vaikuttaa niiden toimintaan.
Australialaistutkimuksessa ruoan jälkeisen istumisen vaikutuksia tutkittiin kolmessa eri ryhmässä. Yhtä istutettiin ruokailun jälkeen kaksi tuntia, toinen nousi ylös jaloittelemaan lyhyesti 20 min välein, mutta istui muun ajan. Kolmas ryhmä teki kevyen kävelylenkin 20 min välein ja istui väliajat. Jo istuvien ja lyhyesti ylösnousseiden reisilihasten näytepaloissa todettiin  joidenkin geenien toimintaero: istumaan jääneillä osa sokeri- ja rasva-aineenvaihdunnan geeneistä oli inaktivoituneena.

Opetamme lapsillemme ja lähesillemme monenlaisia tapoja toimia, halusimme tai emme... Uutta tietoa on se, että epigeneettiset muutokset - elämäntapojemme mukaisesti - voivat periytyä. Näin ei uskottu aiemmin tapahtuvan. Eläimillä tällaisten geenien toimintaa säätelevien muutosten on todettu periytyvän jopa usean sukupolven yli.
Miten Sinä toivoisit geeniesi toimivan - tai millaisen perimän haluat jättää jälkeläisillesi?

Mietipä, oletko sinä geeniesi vai ajatuksiesi vanki?
Oletko vain tottunut tekemään asioita jollain määrätyllä tavalla?
Voiko se olla jopa haitallisempaa kuin itse geenit?

Liikunnan ilosta

Tehoa, tulosta ja tiukkaa treeniä!
Saattaa kuullostaa huippu-urheilijan ohjelmalta, mutta se ei ole sitä. Kyseessä on nykyihmisen liikuntatuokio.
Ennen tultiin fyysisesti rasittavan työpäivän jälkeen kotiin lepäämään, nyt mietitään, kuinka voisimme työn jälkeen saada päiväämme jotain liikunnallista.
Missä on liikunnan ilo ja rentouttava vaikutus?
Onko liikunnastakin tullut suoritusperusteista tuloksen takomista?
Voisimmeko jotenkin saada liikunnan ilon takaisin?

On väläytelty mahdollisuutta, että liikunnan nautinto olisi jopa sisäänrakennettu, ainakin joillakin. Toiset vain nauttisivat liikunnasta enemmän. Toisaalta on myös näyttöä siitä, että liikunnasta voi oppia nauttimaan, vaikkei siitä niin pitäisikään. Tekemällä asioita oikein, voi liikunnasta alkaa nauttia jopa nauttia entistä enemmän. Tässä muutama vinkki, joita kannattaa omalta kohdaltaan miettiä:
1) Älä ahnehdi. Tämä on ehkä tavallisin syy liikuntainnon lopahtamiseen.
2) Suhteuta liikunnan teho ja määrät oman kuntotasosi mukaan - varsinkin alkuun. Näin saat nautintoa, et lisäpiiskausta.
3) Mieti, millainen liikunta sinulle parhaiten sopisi. Tällä lailla teet asioita, jotka sinulle oikeasti maistuvat. Ei vain sitä, mitä joku muu sanoo.
4) Vaihtelu virkistää. Älä panosta vain yhteen liikkumisen muotoon, vaan koeta miettiä erilaisia vaihtoehtoja. Näin liikunta on monipuolisempaa, mikä on hyvä keholle, mutta vaihtelu pitää myös intoa yllä.
5) Liikuntaan voivat innostaa monet erilaiset asiat. Yhdessä tekeminen lisää sosiaalista nautintoa, ja luonnossa kulkeminen on toiselle tärkeää. Jollain toisella taas tuloksen seuraaminen ja mittaaminen saattaa olla juuri se ratkaiseva juttu. Eikä sekään, että voi vaikka olla liikunnallinen yhdessä lasten ja puolison kanssa ole hassumpi ajatus...
6) Vaivattomuus on valttia. Uskon vahvasti, että tekemisen helppous on pitkällä aikajänteellä tärkeää. Pyri siis löytämään liikunnallista tekemistä, joka on riittävän helppo tehdä, ei ole liian kaukana eikä vaadi liikaa aikaa tai muuta kohtuutonta ponnistelua.
7) Huomaa, mitä muuta hyvää liikuntasuorituksesi tuo tullessaan. Tyytyväisyyden tunne liikunnan jälkeen, lisääntynyt energia, unen parempi laatu, kohonnut mieliala, tuki- ja liikuntaelimistön vaivojen helpottaminen, mahdollisesti joidenkin lääkitysten tarpeen väheneminen jne. Nämä ovat mitä parhaimpia nautinnon antajia.
8) Ja muistathan, että liikunta ei ole vain lenkkipolulla hikoilua. Kaikki pienikin puuhastelu ja arkiaktiivisuus lasketaan.

Kuva: freedigitalphotos.net/arztsamui

Herättikö jokin yllä mainittu ajatus ideoita liikuntatapojesi parantamiseksi?
Jos näin on, olet jo askeleen lähempänä nautinnollista liikuntaa.

Alkoiko ajatus liikunnasta tuntua hiukan houkuttelevammalta?

Olemmeko tulleet laiskoiksi?

"Hullu paljon työtä tekee", sanoo vanha kansa.  Olemmeko ottaneet sen jo liian tosissaan?
Niin vähän pelkään. Koska voimme...

Nykyelämä on monella lailla vaativaa: henkisesti, kiireen takia, informaatiotulvan vuoksi jne. Suorituspaineet ovat kovat, ja meitä vedetään moneen suuntaan. Mutta fyysisesti elämämme on hyvin helppoa. Voimme elää elämäämme ja hoitaa asioita enenevissä määrin liikkumatta. Maailma muuttuu ja pyörii nappia painamalla. Ja tämä kehitys on tapahtunut nopeasti - ja se alkaa yhä nuorempana. Emme ole ehkä edes huomanneet, miten se vaikuttaa elämäämme. Elintason nousu, lisääntynyt passiivinen liikkuminen paikasta toiseen ja teknologian kehitys vievät meitä kuin litran mittaa. Miten ihmeessä tulimmekaan toimeen aikana, jolloin kaikki piti hoitaa itse tekemällä? Aivan, perheen äiti saattoi olla kotona, nyt hän on työelämässä. Kotona saattoi olla myös isovanhempi, joka auttoi arkisissa askareissa. Lapsetkin olivat aktiivisesti mukana kotitöissä.
Mikä on tilanne nykyään? Mitä saisimme aikaan ilman moderneja apuvälineitä ja vempaimia? Aika vähän, sanon minä.
Yksi kansanosa liikuttaa itseään melkein konemaisesti ja piiruntarkkaan, mutta suuri osa meistä ei harrasta liikuntaa juuri ollenkaan - ei edes arkisena hyötyliikuntana. Työkin keventyy keventymistään, fyysisesti...
Puoli tuntia hikiliikuntaa silloin tällöin, suositellaan, ja kaksi kertaa viikossa lihaksia vahvistavaa liikuntaa. Hyvä niin, mutta mistä löydämme tuon ajan kaiken edellämainitun kiireen keskellä? Ja kuka jaksaa aktiivisesti taistella sen ajan raivaamiseksi? Miksi ihmeessä, moni kysyy...

Pitäisiö palata ajassa taaksepäin? Aikaan jolloin aktiivinen elämäntapa oli osa normaalia elämää. Olisiko helpompaa rakentaa pieniä paloja aktiivista tekemistä pitkin päivää? Saisimmeko näin hyviä perusteita terveellisiin elämäntapoihin?
Aivan totta, silloin tällöin on hyvä harrastaa kuntoliikuntaakin, mutta pitäisimmekö itsestämme parempaa huolta perusteita vahvistamalla ja uudenlaista ajattelua soveltamalla?
Ne, jotka jo nyt liikkuvat aktiivisesti ja pitävät itsestään hyvää huolta, voivat sinänsä olla tyytyväisiä. Jotkut heistä kyllä kokevat tekemisestään turhaa stressiä ja potevat huonoa omatuntoa yhdestäkin väliinjääneestä treeneitä. Toiset viettävät taas kaiken liikenevän vapaa-ajan TV:n, tietokoneen ja mobiililaitteiden ääressä, sen minkä työmatkoilta ja toimistolla istumiselta ehtivät. Meistä on tullut liikunnan ekstremistejä. Kaikista ei ole liikunnan superkuluttajiksi - eikä tarvitsekaan - mutta me voimme kaikki pitää itsestämme parempaa huolta.
Kyse on loppujen lopuksi valinnoista. Jokapäiväisistä pienistä teoista.
Ei, en kutsuisi meitä laiskoiksi, mutta mukavuudenhaluisiksi kyllä.
Olemme hetken mukavuudenhalusta kilvoittelevia ihmisolentoja, jotka eivät jaksa ajatella hyvää oloa ja jaksamista pidemmällä tähtäimellä. Asioiden tekemistä niin, että huomenna ja ensi viikolla olisi parempi. Ei, haluamme kaiken tässä ja nyt! Onhan kaikki muukin saatavillamme silloin, kun sitä tarvitsemme. Vain sormea liikauttamalla.
Olisiko jo aika herättää nukkuva leijona?

kuva: freedigitalphotos.net/James Barker

Pari sanaa terveydenhuollosta - muualla

Viime aikoina SOTE-uudistus on puhututtanut meitä suomalaisia. Ja varsinkin se, mitä se tuo mukanaan. Ymmärrettävää, että aihe kiinnostaa, mutta joskus on ehkä hyvä miettiä, missä oikeasti mennään.
Heitänpä vettä kiukaalle ja maalaan tosi elämän kuvan siitä, millaista terveydenhuolto voi olla - niissäkin maissa, joissa sellainen on...
Tuttu venezuelalainen purki sydäntään vakavan sairastelun takia. Lääkärissäkäynti toisen jälkeen ja tutkimuksia tukimusten perään. Huoli oli tietysti siitä, mikä lopullinen diagnoosi olisi, mutta erityisesti siitä, kuinka paljon kaikki maksaa. Lääkärin vastaanotot, kuvaukset ja muut tutkimukset - kaikki, mitä sairastelu toi tullessaan. Pitkäaikaiseen käyttöön tarkoitetut lääkkeet maksoivat puolet paikallisen palkasta ja tähystyksen hinta oli yli 300€. Tässä puhutaankin jo pidemmän ajan työpanoksesta. Ihmeellisintä on se, että tämän päivän valuuttakurssit huomioiden tutkimuksen ei olisi pitänyt maksaa juuri mitään...
Kysyin, että eikö heillä ole kunnallista terveydenhuoltoa, jotta koko omaisuutta ei tarvitse käyttää sairauden hoitoon. Onhan kyseessä sosialistinen valtio, ja jos oikein ymmärrän, heillä kaikkien kansalaisten edunvalvonnan pitäisi olla etusijalla.
-Onhan meillä valtion sairaaloita, joissa ei tarvitse maksaa, mutta kaikki on niin monimutkaista, minulle vastattiin.
En ollut uskoa korviani, kun kuulin seuraavan lauseen.

-Ensinnäkään mitään ei saa ilmaiseksi. Jotta saisit hoitoa, sinun pitää vastavuoroisesti sitoutua johonkin; osallistua vaikka vallanpitäjiä sopivasti tukeviin mielenosoituksiin tai äänestää "oikeata" presidenttiä. Terveydestä on tullut kauppatavaraa, jonka saadaksesi myyt sielusi.

Sosialismi on muuttunut villiksi kapitalismiksi, jossa oman edun tavoittelu on tärkeää. Diktatuuriksi, jossa ei ole häivääkään demokratiaa. Ja minä kun antipoliittisena ihmisenä kuvittelin, että demokratia olisi tuonkin opin perusta. Vai onko käärme tullut paratiisiin?

Kuva: freedigitalphotos.net/Witthaya Phonsawat

Tarkennan vielä, että tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole olla poliittinen kannanotto. Halusin vain avata silmämme sille, mitä meillä on. Ei vain sille, mitä meillä ei ole.

Olen samaa mieltä, että asioita voidaan vielä parantaa, ja niin pitääkin. Pitää miettiä, miksi haluamme järjestelmäämme muuttaa. Mutta silloin muitakin kuin rahansäästön syitä on löydyttävä.

Meillä sentään demokratia toimii - niin ainakin haluan uskoa. Pidetään huolta siitä, että emme ajaudu tilanteeseen, jossa muut kuin yhteisen hyvän tavoitteet menevät muiden asioiden edelle. Ja, että meillä on yhteinen visio - ja tahtotila - määränpäästä, jonka haluamme kaikki saavuttaa.

Vain sillä tavalla onnistumme.

Meidän kaikkien parhaaksi.

Seksikästä vai ei?

Mikä sävähdyttää?
Mikä näyttää hyvältä?
Mikä myy?
Tässä pitkälti tämän päivän elämää ja hyvinvointiakin markkinoivat ajatukset.
Ja aina parempi, jos mukana on jotain uutta ja mullistavaa, jotain seksikästäkin...
Taustalla on mielestäni pitkälti ylenpalttinen tiedon tulva, josta pitää jotenkin erottua. Myös elämäntapaohjauksen ja -ohjeiden. Ja mainosmieshän sen osaa.

Mihin tässä kilpajuoksussa asettuu tunnollisuus ja jokapäiväinen tekeminen. Kaiken pitäisi tulla pikavoittona, kuin taikasauvan iskusta. Elämän pitää olla mahdollisimman helppoa. Kaikella lailla.
Mitä se sellainen hyvinvointi ja elämänmuutos on? Ja kuinka pysyvää?
Välillä tuntuu, että tavoitteeseen pyrkiminen ja sen tekeminen on toissijaista. Haluamme vain maaliin. Keinolla millä hyvänsä! Ja niin nopeasti kuin mahdollista!
Valitettavasti elämäntapojen parantaminen ei toimi noin. Siihen liittyy jokapäiväistä, arkista suunnitelmallisuutta ja ryhdikkyyttä. Tässä ei ole pikavoittoja. Se, että kokeilee kaikkea mahdollista, jos yksittäinen vippaskonsti ei onnistu, mutta ei ole valmis muuttamamaan omia toimintatapojaan ei auta.
Se ei kuitenkan tarkoita, että se olisi vastenmielistä tai etteä emme voisi tehdä asioita paremmin. Ei todellakaan. Meidän on vain hyvä toimia ne niin, että muutumme niiden mukana pikku hiljaa ja oikeasti otamme uuden elämäntavan omaksi. Niin henkisesti kuin fyysisestikin.
Raju, yhtäkkinen dieetti voi jopa vetää elimistön energiahanat entistä tiukempaan kiinni. Onhan fysiologiamme tarkoitus varmistaa, että ravintoa ja virtaa riittää hengissäpysymiseen huonoinakin aikoina. Kehomme on rakennettu niin hienosti, että puutteellisina aikoina se osaa jarruttaa ja varastoida, ei kuluttaa. Jotta jotain on jäljellä vielä huomennakin.
Toisaalta kehomme pyrkii tasapainoon. Se voi tietysti olla huono tai hyvä, mutta se haluaa pitää kiinni olevasta. Siksi se yrittää kynsin ja hampain pitää kiinni myös nykytilasta. Nopeat ja rajut muutokset järkyttävät tuota tasapainoa, ja osaksi siksi esimerkiksi nopeasti pudotettu paino pyrkii takaisin lähtötilanteeseen, jos koetamme saada sen putoamaan epätavallisen nopeasti. Me tarvitsemme itsekin aikaa muutokseen totutteluun, ei se ole sen kummallisempaa.

Kuva: Freedigitalphotos.net/imagerymajestic.

Meidän pitää vain oppia, että hitaasti askeltaenkin voi olla seksikäs.
Kun tietää, mihin on menossa ja kun tekee asioita niin, että aikaa ja ajatusta jää muuhunkin, uusi tapa elää ja olla voi alkaa maistua mukavalta. Arkikin voi olla seksikästä.

Mikä ihmeen hyvinvointi?

Hyvinvoinnilla ei taida olla oikein hyvää määritelmää.
Monet ovat sitä koettaneet määrittää, ja niissä kuvauksissa viitataan mm. terveyteen, henkiseen hyvinvointiin ja elämän sisältöön. Kaikki tärkeitä asioita, mutta silti sen ymmärtäminen on niin hankalaa...

Hyvinvontia on olemassa melkein yhtä monenlaista kuin meitä ihmisiä. Jokainen näkee hyvän olonsa kovin subjektiivisesti, omakohtaisesti. Niinhän se tietysti onkin! Jokainen meistä elää hieman erilaisessa elämäntilanteessa, olemme erilaisia, joten ei ihme, että meitä myös palkitsevat erilaiset asiat. Silti - jopa henkilökohtaisella tasolla - emme kuitenkaan aina osaa tavoitella oikeita asioita. Siksi puhun niin plajon siitä, kuinka tärkeä on oppia huomaamaan, mikä omaa hyvinvointia ja terveyttä oikeasti edistää.

Hyvinvointia on myös kollektiivisesti. Ensinnäkin siksi, että me tarvitsemme "laumaeläiminä" toisiamme. Se saattaa joskus näinä individualismin aikoina unohtua - ja varsinkin silloin, kun menee hyvin. Emmehän me ketään tarvitse, tulemme toimeen ihan omillamme!
Mutta kukaan ei tule toimeen yksin.

Tämän lisäksi, kun nyt mietitään SOTE-uudistusta, asia on enemmän kuin ajankohtainen. Ei ole kysymys pelkistä palveluista - mihin keskustelu usein jämähtää. Kysymys ei ole myöskään siitä, miten sairautemme hoidetaan. Tärkeä asia sinänsä, mutta oleellista on se, miten ennaltaehkäisemme sairastumisia. Kysymys ei ole vain siitä, mitä minulle tarjotaan, vaan siitä miten kannamme oman kortemme kekoon kansalaisina. Kysymys on mielestäni siitä, mitä me olemme valmiit tekemään yhteisen hyvinvontimme eteen.

Edelleen kaipaan tietoa siitä, miksi kaiken teemme. Kaipaan poliitikkojen viisaita mielikuvia ja yhteisesti sovittuja tavoitteita, jotka ovat meille kaikille kansalaisille tärkeitä. Vasta sen jälkeen voimme alkaa hahmotella tavoitteen ympärille rakennettavia palveluja.
Löytyykö yhteistä tavoitetta?
Löytyykö halua katsoa yhden vaalin tai valikauden yli vai onko tämä vain lyhytnäköistä valtapeliä?
Löytyykö myös meiltä suomalaisilta halu tavoitella jotain enemmän - ja pistää oma itsemme peliin?
Antamaan vaikka omastamme, jos se on tarpeen. Senkin on todettu lisäävän hyvinvointia.
Mielestäni vain yhdessä tekemällä ja positiivisesti eteenpäin katsomalla olemme askeleen lähempänä pysymään terveinä ja voimaan hyvin.
Oletko Sinä valmis lähtemään mukaan?

Kuva: Freedigitalphotos.net/dan

Paino hallintaan - entä elämä?

Uuden vuoden alku ja ajatukset ovat taas kiloissa. Tai ennemminkin niiden pudotuksessa...
Nyt se alkaa, uusi uljas elämä ja hoikka minä!
Hyvä tavoite sinänsä, mutta oletko miettinyt miksi?
Pitäisikö vanha, hyvä puku tai mekko saada mahtumaan päälle perhejuhlassa?
Vai harmittaako ajatus liikakiloisesta minästä rantalomalla muutaman viikon päästä?
Ehkä vain puolison puoliksi leikillä heitetty kommentti muutamasta ylimääräisestä kilosta kiusaa?

Miksi oikeasti, itse, haluaisit painosi putoavan?
-Olisihan se mukavaa, jos jaksaisi paremmin, ei tarvitsisi puuskuttaa joka askeleella.
-Voisinko vähentää sairastumisriskiäni?
-Näkisinpä vielä lastenlasteni kasvavan...saavan ylioppilaslakin. Sen minä haluaisin nähdä!
-Kunpa pääsisin eroon näistä verenpaine- ja sokeritautiläkkeistä. Lääkäri uhkasi vielä kolesterolilääkkeilläkin! Voisiko se olla mahdollista?

Muista yhden tavallisen, suomalaisen miehen elämäntapakurssilla. Miehen, joka oli selvästi ylipainoinen. Muistan hänen autuaallisen tyytyväisyytensä jo alkutilanteeseen nähden kohtalaisen vähäisen painonpudotuksen jälkeen. Muut kurssilaiset eivät välttämättä oikein ymmärtäneet hänen tyytyväisyytensä taustoja - ennen kuin mies sen ilmaisi:
"Olen niin onnellinen, kun saan nyt itse solmittua tanssikenkieni nauhat!"

Onni ja tavoite voivat olla hyvin henkilökohtaisia, ja vain se, että Sinä tunnet ne, riittää.
Muista, että lopullinen tavoite ei ole ainoa päämäärä.
Matkalla on monta välietappia, ja jokaisen saavuttaminen on tärkeää.
Olethan aina lähempänä hyvinvoinnin matkasi päätä, kun vain jatkat eteenpäin.
Vaikka kuinka pienin askelin...

Kuva: Freedigitalphotos.net/franky242