Liikutammeko? Oikeasti...

Minulla on ilo työskennellä Paavo Nurmi -keskuksessa, liikuntalääketiedettä tutkivassa ja terveyttä ja hyvinvointia esimerkiksi liikunnan avulla edistävässä yksikössä.
Jo Paavo Nurmen nimi - mutta myös erikoisala - velvoittaa minua puhumaan liikunnan puolesta.
Ja niin minä teenkin!
Liikunta on hyvä asia, ja sitä kannattaa ripotella päiviin muodossa ja toisessa.

Mutta aika ajoin hämmästelen meidän ihmisten kapeakatseisuutta.

Ahdasmielisyytemme ja näköalamme kapeus tulee esiin jokapäiväisessä elämässä monin eri tavoin. Eri ihonväri, eri uskonto ja erilainen elämänfilosofia voivat rakentaa välillemme raja-aitoja, joita ei oikeasti edes ole.
Ihmettelemme vain suureen ääneen, kuinka meitä ei ymmärretä.
Emme huomaa, että puhumme eri kieltä - emmekä aika ajoin edes yritä ymmärtää toisiamme.
Tästä saamme lukea päivittäin poliittisessa keskustelussa, sosiaalisessa mediassa - ja jopa maailman johtajien itsekeskeisissä tokaisuissa...

Liikunta- tai elämäntapaohjauksessakin kuljemme aika ajoin kuin laput silmillä - kun näemme vain yhdenlaisen maailman.
Ihmettelemme, kuinka liikkumaton ei innostu asiastamme. Liikunnan uskovaisena on kovin vaikea käsittää, miksi joku ei liiku.
Liikuntahan on elämäntapa, eliksiiri ja liikkeellepaneva voima. Nautinto ja hyvän olon tuoja.
Mutta kaikki meistä eivät ihastu liikunnan ajatuksesta tai sen tekemisestä samalla lailla.
Niin se vain on!

Hiljattain kuulin juuri nuoresta PT:stä, joka harmitteli asiakastaan.
"Kerroin tarkasti, miten pitää liikkua ja kuinka paljon. Mutta, kun näimme parin viikon kuluttua, hän ei ollut tehnyt mitään!"
Asiakkaassa ei ollut mitään vikaa, ongelma oli itse asiassa ohjaajassa. Samanlaista asennevikaa voi olla myös lääkärillä, muulla terveydenhuollon alan ammattilaisella - tai kenellä tahansa, joka uskoo sokeasti vain omaan asiaansa.
Kerromme kyllä hyvistä asioista, mutta tavoilla, jotka eivät kannusta muutokseen - voi käydä jopa päinvastoin. Emme ota huomioon asiakasta, vaan myymme omia yksinkertaisia dogmejamme.

Vaikka kuinka kertoisimme liikunnan ihanasta nautinnosta ja teemme asiakkaalle liikuntaohjelman, on turha odottaa tulosta, jos emme ymmärrä, mikä asiakasta oikeasti liikuttaa - tai mikä häntä estää liikkumasta.
Mutta, kun me olemme asiastanne niin innoissamme!
Niin ovat myös ravitsemusasiantuntijat ja monet muutkin oman alansa tietäjät. Kaikki tyrkytämme pahimmassa tapauksessa omia oppejamme - ja unohdamme että asiakkaastahan tässä on kyse.
Ei meistä!

Ennen kuin aloitamme liikunnan mantramme, olisi aika opetella kuuntelemaan. Ymmärtämään, miksi henkilö ei saa itseään liikkeelle. Joskus tarvitaan toisen alan asiantuntijaa, joka avaa isoimmat solmut ennen kuin päästään seuraavaan vaiheeseen - liikkumaan.
Univajeisen on turha alkaa ahnehtia ja suorittaa vaativaa liikuntaohjelmaa.
Huonosti syövän pitää ensin saada energiatasapainonsa kuntoon ennen kuin alkaa kuluttaa lisää. Joskus pitää taas saada ensin mieli rauhoitettua ennen kuin keho ja jalat pystyvät ottamaan vastaan lisää liikettä.

Hyvä liikunnan ammattilainenkin ymmärtää monesta muusta - tai ainakin tunnistaa, kun liikkumattomuuden taustalla on muita isoja asioita. Hän kysyy oikeita asioita ja auttaa sillä lailla yksilöä tunnistamaan omia vahvuuksia ja juuri hänelle tärkeitä asioita - jotta henkilö alkaa uskoa omiin kykyihinsä ja pystyy pitämään itsestään parempaa huolta.

Emme halua, että meillekään tyrkytetään muiden oppeja.
Ihan sama on muiden kanssa.
Ryhtykäämme siis arvostamaan ja ymmärtämään.
Ja yhtäkkiä huomaamme, että saamme aikaan enemmän kuin vain omia ajatuksiamme toistamalla.
Tapahtuu pieniä ihmeitä - ja jossain vaiheessa liikekin lisääntyy...

Ei 'MITÄ', vaan 'MIKSI'...

MITÄ minun pitäisi tehdä, jotta laihtuisin?
MITÄ minun pitäisi tehdä, jotta saisin liikuttua enemmän?
Näihin kysymyksiin törmään tuon tuostakin.
Usein tuolloin ollaan kuitenkin askel edellä käytäntöä.


Ennen kuin lähdemme muuttamaan tekemisiämme, ota itsellesi aikaa ja mieti, MINKÄ TAKIA haluat muuttua, MIKSI haluaisit muuttua ja mitä asioita toivoisit paremmiksi.

Vasta sen jälkeen kannattaa kysyä, MITÄ kannattaisi tehdä ja MIHIN tarttua.

Tiedämme, että liikunta on hyväksi terveydelle eikä painoa ei pitäisi olla liikaa.
Olemme oppineet, että kannattaa syödä ja nukkua hyvin, mutta tieto hyvistä elintavoista ei silti vielä kerro, mihin omalla kohdalla kannata tarttua.
Silti monesti ryhdymme toimeen iltapäivä- tai viikkolehden sensaationhakuiset otsikot luettuamme. 
Tieto ei kuitenkaan muutu pysyviksi hyviksi tavoiksi ja oikeiksi valinnoiksi ennen kuin tiedämme mihin olemme menossa.
Ensin pitää siis vastata kysymykseen MIKSI.

Kun alat rehellisesti pohtia, mitkä asiat elämässäsi ovat jo melko hyvällä mallilla - ja mitkä voisivat hyötyä pienistä parannuksista, olet oikealla tiellä ja matkalla kohti pysyvää muutosta.
Sanon usein, että uskalla katsoa peiliin ja tunnista kipukohdat. Tiedosta, millainen nainen tai mies peilistä tuijottaa vastaan ja huomaa mistä kenkä puristaa - silloin saatat löytää ratkaisutkin...

Moni meistä saattaa toivoa lisää esimerkiksi energisyyttä. Mutta sen vajeelle saattaa olla monia eri syitä.
Voi olla, että kuntosi on päässyt rapistumaan liikkumattomuuden myötä.
Ehkä laiminlyöt monipuolisen ravinnon ja hyvän ruokarytmin.
Voikin olla, että mieliala on maissa, mikä vie voimia.
Tai ehkä et ole vain viime aikoina antanut itsellesi tarpeeksi aikaa levätä ja palautua.

Kuten huomaat, yhden asian taustalla voi olla monta eri tekijää, ja ne vaihtelevat henkilöstä toiseen. Minkä parannuksen uskoisit auttavan juuri Sinua?
Ole rohkea. Uskalla kysyä MIKSI, ja yhtäkkiä tiedät MITÄ.
Se kannattaa. :-)

Itsekkyyden kynttilät...

Turun puukotusturmat 18.8. saivat minut taas miettimään sitä, mikä meidät saa voimaan hyvin - tai huonosti. Olemmeko syntyjämme pahoja tai olemmeko yksinkertaisesti ajautuneet voimaan huonosti - vai voisimmeko tehdä asialle jotain?

Olisi helppo todeta, että jotkut meistä vain ovat sellaisia. Joillekin elämä on kääntänyt nurjan puolensa. Jotkut voivat jopa väittää, että koska tulemme erilaisista uskonnoista tai kulttuureista, se tekee meistä toisiamme vastaan ikuisesti taistelevia riitapukareita. Uskon erilaisiin ihmisiin ja ihmiskohtaloihin minäkin, mutta vain siinä määrin, että kaikkea emme voi muuttaa. Samaan hengenvetoon haluan sanoa, että uskon voimaamme tehdä paljonkin.

Kuulemme suuria sanoja hyvinvoinnista ja siitä, kuinka tärkeää se on. Ahmimme tietoa siitä, mitä meidän itse kunkin tulisi terveytemme ja hyvinvoinnin eteen tehdä. Liikkua, syödä hyvin, nukkua ja niin edelleen. Työpaikalla koetamme tehdä kaiken mahdollisen, jotta viihtyisimme. Kaikki sen puolesta, että MINÄ voisin hyvin.

Voimme päälleliimata vaikka minkälaisia lappuja ja elämänohjeita, mutta epäilen, että kaikki ei ole silti parhain päin, vaikka kunto, lepo ja ravitsemus olisivat suosituksien mukaiset. Ei, jos elämän perusasiat eivät ole kohdallaan. Ja elämän perusasioilla viittaan nyt siihen ympäristöön, jossa elämme.

Saastunut luonto ei auta ketään voimaan hyvin - silti ajattelemattomasti tuhoamme elämän edellytykset ympäriltämme. Luonnon monimuotoisuuden tuhoutuminen saa aikaan eläinlajien sukupuuttoon kuolemista ja vihreyden vähenemistä - mutta myös henkisen alavireisyyden ja jopa fyysisten sairauksien leviämistä. Maapallon lämpötilan nousu ja ilmastonmuutos vauhdittavat tuota kehitystä edelleen. Elämme taloudellista menestystä jahdaten aivan kuin kaikkea tuota ei ympärillämme tapahtuisi. Toisaalta on myös tieteellistä näyttöä luonnossa liikkumisen stressiä laskevista vaikutuksista, ja olemme saaneet vihiä luonnon vaikutuksista elimistön bakteerikasvuston moninaisuuteen - ja sen yhteydestä terveyteen.

Toisen maahanmuuttajan spontaani halu estää agressiivisesti käyttäytyvän turvapaikanhakijan vahingonteko on hyvä esimerkki siitä, että jos voisimme luoda edellytykset terveydelle ja hyvinvoinnille, moni voisi paremmin kuin nykyään. Kyse ei ole vain siitä, kuinka paljon ansaitsemme, vaan siitä, miten ympäristöstä ja toisistamme huolta pidämme.

Niin kauan kuin pidämme vain itseämme keskiössä ja ajamme omaa, lyhytnäköistä etua, emme voi odottaa parempaa. Mieti, kuinka ympäristöä likaamme. Tämä koskee yhtä lailla yksilöä, joka nakkaa roskat huolimattomasti jälkeensä tai yritystä, joka voitontavoittelussa unohtaa luonnon. Kummatkin lyhytnäköistä - ja helpoksi katsottua - toimintaa, jotka heikentävät loppujen lopuksi myös omaa hyvinvointia - terveyttäkin. Paljon ei vaadittaisi, jotta asia olisi toisin.

Jokaiselle meille tulee aikoja, jolloin kaikki ei mene niin kuin olemme suunnitelleet.
Mitä sitten? Vajoammeko itsesääliin ja kostamme niille, joilla menee paremmin? Tai kenelle vain - kunhan kostamme - ja jäämme odottamaan vastaiskua? Niinkö lisäämme omaa ja toistemme hyvinvointia?

Vanha kansa tiesi sen jo kauan aikaa sitten. "Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan", sanottiin. Olemmeko unohtaneet tuon viisauden? Emmekö enää tunnista sitä, että tarvitsemme toisiamme ja että yhdessä olemme vahvempia. Yhdessä! Minä sinun ja sinä minun tukena.

Turun puukotuksien ja aiempien terroritekojen tai koulusurmien kaltaisten tekojen taustalta löytyy usein samanlainen surullinen tarina: sosiaalisesti eristäytynyt ja hiljainen yksilö. Ihminen, jolle ovi toisensa jälkeen on sulkeutunut. Kansalainen, joka ei tunne löytävänsä hänelle kuuluvaa paikkaa eikä enää näe toista ihmistä kaltaisenaan. Sama laulu soi monen henkisistä ongelmista kärsivän nykyihmisen taustalla - eikä silloin ole kyse maahanmuuttajista, joille uudessa paikassa ja ympäristössä elämän aloittaminen on vielä hankalampaa. Henkisesti huonovointisia on ympärillämme päivä päivältä enemmän.

Eikö olisi jo aika alkaa toimia eri tavoin, ja rakentaa hyvinvoinnin ja terveyden perusta riittävän hyvälle tasolle?
Mielestäni siihen ei tarvita muuta kuin se, että alamme jokainen pitää toisistamme parempaa huolta. Katsomme toisiamme silmiin ja näemme miehen ja naisen niiden takana. Emme erilaista puoluekantaa tai uskontoa, emme eri väristä ihoa tai eri lähtökohtia.
Jotta meidän ei tarvitse sytyttää enää lisää kynttilöitä itsekkyytemme merkiksi...

Läsnäolosta - ja hyvinvoinnista

Paljon puhutaan mindfulnessistä.
Siitä kuulemisesta maksetaan jopa isoja summia.
Jotta oppisimme elämään hetkessä.
Kansankielisesti: olemaan läsnä.

Mietitäänpä hetki läsnäoloa - tai sen puutetta...

Metsästämme hyvinvointia, mutta miten?
Pitämällä huolta sopivasta määrästä kaloreita ja ravintoaineita.
Tarkkailemalla yöllisen nukkumisen määrää.
Ja tietysti laskemalla liikuntaminuutteja.

Suunnittelemme tekemisemme, tulevat tunnit ja päivät, jotta varmasti täytämme erilaiset suositukset ja vaatimukset. Valmistelemme kaiken tekemisemme hyödyn maksimoimiseksi. Taloudellisesti ja tehokkaasti. Nykyajan teemaan sopien.

Käsittelemme hyvinvointia - aivan kuin pankkilainaa, joka on poissa mielestä kunhan vain suoritamme kuukausittaiset velvoitteemme.
Voiko hyvinvointia suorittaa?
Voiko hyvinvointia jakaa eriin vai pitäisikö se elää? Miten?

Luulemmeko todellakin, että onnistumme hyväsä syömisessä puntarilla säädellen ja rajoituksia ladellen?
Onko liikunta vain nippu minuutteja ja sykerajoja?
Luommeko vahvan sosiaalisen verkoston ja hyvän henkisen pääoman vain taloudellisia etuja ja tehokkuutta metsästäen?
Mitä läsnäolo tarkoittaa hyvinvoinnin kannalta?

Voisimmeko oppia nauttimaan jokaisesta suupalasta? Maistaisimme kaikki maut ja vivahteet. Nauttisimme siitä, mitä syömme. Jopa yhteisistä ruokailuhetkistä. Rauhallisen syömisen on kerrottu parantavan ruoansulatusta - mutta tulemmeko koskaan ajatelleeksi, että se saattaisi täyttää kylläisyyden tunteenkin paremmin. Tulisimme toimeen vähemmällä - mutta saisimme enemmän... Aika hyvä yhtälö, vai mitä?

Aika monelle meistä kalenteriin pakotettu liikuntaohjelma aiheuttaa enemmän stressiä kuin rentoutumista - niin hyvää kuin liikunta meille tutkimuksen mukaan tekee. Tunnumme ajattelevan, että ei väliä, kunhan kuin täytämme liikuntatavoitteet ja edistämme terveyttä! Kuuntelemmeko edes, minkälaisesta liikunnasta oikeasti nauttisimme, mitä koemme liikkuessamme tai miten voisimme liikkua niin, että saisimme muutakin kuin riittävän askelmäärän rannekkeeseen? Niin, että tekisimme sen mielellämme.

Mietitkö koskaan sitä, miten voit työssä tai kotona - tai miten haluasit voida?
Mitä parempi olo sitten vaatisi?
Toistemme kuuntelua, silmiin katsomista ja ymmärrystä. Läsnäoloa siellä, missä ja siinä hetkessä, jossa  juuri nyt olemme - ja yhtäkkiä emme ole vain samassa paikassa, vaan teemme asioita yhdessä. Niin työssä kuin vapaa-ajalla.

Mietipä hetkeä, jolloin sait työkaverisi tai ystäväsi kiistattoman huomion. Hetkeä, jolloin älypuhelimet ja pikaviestit unohtuivat ja olitte siinä. Vain te kaksi. Milloin sinä tarjosit ystävällesi olkapäätä ja olit itsekin onnellinen? Aika hienoja muistoja, vai mitä - mutta niistä taitaa olla jonkin verran aikaa.


Milloin viimeksi koit saman lasten tai puolisosi kanssa? Toivottavasti aivan hetki sitten...

Kysymys ei siis ole vain siitä, mitä teemme - vaan miten sen teemme, ja miksi...
Emmehän tavoittele hetken pikavoittojakaan, jotka häviävät yhtä nopeasti kuin tulevat.
Haluamme pysyviä, hyviä muutoksia. Elämän ohimeneviä hetkiäkin. Sellaisia, jotka muistamme vielä aikojen kuluttua - niitä, joista elämä on tehty.
Terveyden ja hyvinvoinnin ylläpito edellyttää hyviä valintoja arjessa, melkein joka päivä.
Kuulostaa melko haasteelliselta, mutta valitsisimme oikeita asioita varmasti mieluummin, jos ne tuntuisivat - ja maistuisivat - mukavammilta.

Mindfulness on hieno sana - ja hieno taito.
Ehkä tarvittiinkin ulkomaankielinen termi muistuttamaan läsnäolon tärkeydestä, mutta toteutetaan se omalla kielellämme: opetellaan uudelleen elämään hetkessä.

Miksi koskaan unohdimmekaan kuinka tärkeää läsnäolo on?

Oma henki panoksena

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö siteerasi tänään 25.5.2017 presidentti Mauno Koiviston hautajaisten muistopuheessa Koiviston omia sanoja:
"Kun on ollut mukana pelissä, jossa oma henki on panoksena, niin kaikki muut pelit ovat sen kokemuksen jälkeen pieniä". Mauno Koivisto viittasi viisaudella todennäköisesti ensisijaisesti sotaan ja siitä ammennettuun taistelutahtoon.
Sen jälkeen kaikki muut elämän kuopat ovat varmasti "lastenleikkiä".
Jos siitä selviää.



Moni ihminen on sanonut alkaneensa nähdä positiivisia asioita kaikessa arjessa vasta, kun elämä on ollut melkein katkolla. Vaikkapa sairauden tai onnettomuuden takia.
Vasta sen jälkeen he ovat nähneet elämän mahdollisuutena - eikä negatiivisten tunteiden sekaisena vyyhtinä.
Elämän realiteetteihin voi palauttaa myös terrori-isku... jossain kauempana.
Viimeksi Manchesterissa.

"Mistä minä loppujen lopuksi oikein nurisen ja valitan?", saatamme kysyä tuollaisten kokemusten jälkeen itseltämme. Toivottavasti kysymme, emmekä ohita traagisia tapahtumia vain olankohautuksella tokaisemalla: "Eihän se meitä koske!"

Mistä me yltäkylläisen maan perineet ja sotaa kokemattomat saamme sitten nostettua samanlaisen uskon ja taistelutahdon kuin edesmennyt, kokenut valtionpäämiehemme?

Olen samaa mieltä presidentti Mauno Koiviston kanssa, että vain vastoinkäymisiä kokemalla ja eteenpäin päästääksemme taistelemaan joutumalla osaamme nousta jaloillemme, kun sen tarve tulee.
Mutta valtaosan meistä ei ole juurikaan tarvinnut tinkiä tarpeista tai toiveista....
Liian helppo elämä on opettanut meidät vain haluamaan, vaatimaan - ja nurisemaan.
Vanhemmilta saatu ja loppumattomalta vaikuttava raha on vahvistanut kasvavan, nuoren sukupolven ja meidän aiempaa suuremmasta taloudellisesta hyvinvoinnista osansa saaneiden aikuisten valheellista tunnetta siitä, että raha on voima, joka vie meitä eteenpäin.
Terveyttäkin uskomme voivamme ostaa.
Mutta mistä löytyy taistelutahto, jos ei tiedä, miten peliin pistetään vielä kierros lisää? Haaveen toteuttamiseksi, työpaikan saamiseksi, koulumenestyksen eteen - tai vaikka jääkiekon MM-finaalin voittamiseksi.
Paljonko olemme valmiit tekemään oman terveyden ja hyvinvointimme eteen?
Luulemmeko oikeasti, että joku muu tekee senkin puolestamme - tai että se on ostettavissa?
Meillä on nimittäin henki panoksena - joka ainut päivä.
Enkä puhu vain omasta, vaan myös läheisten, taisteluparien ja osastomme hengistä. Vain yhdessä taistellen pysymme elossa - fyysisesti ja henkisesti.
Emmekä tee kaikkea tuota vain selvitäksemme elämän pituisesta taistelusta hieman tavallista pidempää kaavaa noudattaen ja terveenä pysyen, vaan siksi, että meillä - ja kaikilla niillä joiden kanssa saamme yhteisiä hetkiä jakaa - olisi parempi.
Näin selviämme myös tulevista, pienistä tai suuremmista, vastoinkäymisistä.
Vahvempina.
Koko joukkue.

Miten ihanalta maistuu ensimmäinen aurinkoinen kevätpäivä kylmän talven jälkeen. Miten autuas onkaan tunne, kun saavuttaa huipun rankan kiipeilyurakan päätteeksi?
Joka ainut hikipisara tuntuu vuodatuksen arvoiselta - vaikka se ei olisi tuntunut siltä kiipeämisen rankkoina hetkinä...
Itse asiassa kaikki tuntuu paremmalta, kun tiedämme, mitä koimme ja kuinka maaliin päästäksemme jouduimme ponnistelemaan.
Yhdessä.
Elämä tuntuu oikeasti elämisen arvoiselta
- ja itse asiassa jopa aika helpolta!

Liikunnan uudet tuulet

Olemme pitkään tienneet säännöllisen liikunnan terveyshyödyistä - eikä liikunnan merkitys ole mihinkään muuttunut.
Terveille aikuisille 2,5 tuntia hieman hengästyttävää ja hikoiluttavaa liikuntaa viikossa (esim. 30 minuuttia viidesti viikossa) tai kuormittavampaa liikuntaa 75 minuuttia viikossa (esim. 25 minuuttia kolmesti viikossa) ja näiden lisäksi lihasten voimaa ja kestävyttä parantavaa liikuntaa pari kertaa viikossa kannattaa edelleen.
Tutkimusmenetelmien kehittyessä emme ole kuitenkaan enää pelkästään kyselytutkimuksissa kerättyjen tietojen varassa - eikä kaikkea liikuntatietoa pystytä kyselyillä keräämäänkään.

Erilaisin laittein, esimerkiksi kiihtyvyysanturein, mitattuna voimme kerätä tietoa myös kevyestä liikunnasta, lyhyistä pyrähdyksistä ja jopa asennonvaihdoista - ja niiden yhteyksistä terveyteen.
Tuoreet tutkimukset kertovatkin kannustavia asioita!
Enää ei puhuta vain pidempien liikuntasuorituksien merkityksestä, vaan kaiken ja kaikentasoisen arjen liikkeen tärkeydestä.

Työmatkansa pyöräillen tai kävellen kulkevilla sydän- ja verisuonitauteihin sairastuvuuden ja niihin kuolemisen riski on tuoreen tutkimuksen perusteella pienempi kuin  esimerkiksi autolla työhön ajavilla. Työmatkapyöräilijöillä myös syöpään sairastumisen riski on vähäisempi.

Portaissa kulku on tunnetusti tehokasta ja vastaa rasittavuudeltaan jopa reipasta juoksulenkkiä. Tuoreen tutkimuksen mukaan portaissa alaspäin kulullakin on positiivisia terveysvaikutuksia. Yli 60-vuotiailla, selvästi ylipainoisilla naisilla tehdyssä tutkimuksessa todettiin nimittäin portaita alaspäin kävelevien leposykkeen, luun tiheyden, reisilihasvoiman, fyysisten suorituskykytestien, tasapainotestien, veren pitkäaikaissokeriarvon, sokerirasitustestin sekä kolesterolitasojen paranemista ainakin yhtä paljon kuin portaita ylös kulkevilla. 


Se, miten paljon saamme työhön ja vapaa-aikaan lyhytkestoistakin liikettä, on tärkeää.
Tiesitkö, että pääosan ajasta aktiivisesti pystyasennossa viettävien eliniän odotus on parempi kuin niiden, jotka viettävät suuren osan ajastaan istuma-asennossa?
Kannattaa siis jaloitella säännöllisesti, tulostaa kopiot kauempana olevaan tulostimeen (jos vain mahdollista), unohtaa hissin käyttö ja niin edelleen.
Arkeen voi lisätä liikettä, kun sen vain oivaltaa, ja tehdä itselleen hyvää - ja jokainen voi tehdä sen itselleen parhaiten sopivalla tavalla.
Ethän unohda, että jo yhtäjaksoisen istumisen katkominen saa aikaan positiivisia muutoksia elimistössä ja on terveyttä edistävää - myös niille, jotka liikkuvat säännöllisesti, mutta viettävät muuten aika paljon istuen.

Ethän ymmärrä viestiäni väärin.
Perinteinen "kuntoliikunta" on edelleen tärkeää, ja sitä kannattaa harrastaa - mutta liikunta ei ole pelkästään lenkkipolulla hikoilua.
Jokainen liikkeellä oltu minuutti - tai sen puute - lasketaan.
Mielelläni kerron vastaanotolla olevalle, aiemmin liikkumattomalle, ja ehkä ylipainoiselle sekä huonokuntoiselle, potilaalle, että juuri hän saa eniten terveyshyötyä jo vähäisestäkin liikunnasta - ja hän huomaa kehityksen ja hyödyn nopeimmin.
Metabolisen oireyhtymän riski puolittuu, kun sohvaperuna saa itsensä liikkeelle. Eikä siihen tarvita kuin runsas kaksi tuntia kevyttä liikuntaa viikossa. Noin 15 minuuttia päivässä! Alkuun jopa ilman hikoilua ja hengästymistä.

Pienikin nousu siis kannattaa...

Sukupolvi, joka kuolee nuorempana kuin vanhempansa...

Tämän niminen lasten ja nuorten terveyden puolesta puhuva kampanja oli aikanaan Kanadassa.
Aika puhuttelevaa, vai mitä?
Mutta eihän se voi olla totta! Eihän...?
Tuo on vain mainosmiesten keksimä iskulause, jotta pitäisimme lapsistamme parempaa huolta.
Vai onko sittenkään?

Mehän huolehdimme lapsista jo niin hyvin kuin vain voimme!
-Annamme rahaa,
-Kuljetamme harjoituksiin, harrastuksiin ja takaisin,
-Seisomme kentän laidalla ja kannustamme.
-Ravitsemme jälkeläisemme -  ja syötävää on, mistä valita. Jos me emme sitä tee, niin hyvinvoiva yhteiskunta tarjoaa sitä yllin kyllin, ja enemmänkin.
-Hankimme uusimmat laitteet ja kulutustavarat.
Mitä vielä pitäisi tehdä?
Eikö tämä jo riitä?

Totta.
Pidämme huolta melkein kaikesta,
Ja lapsiemme elämä on lisäksi fyysisesti paljon helpompaa kuin ennen.
Mutta tästä kaikesta huolenpidosta huolimatta...
-Lapsilla ja nuorilla on yhä enemmän ja yhä varhaisemmin tuki ja liikuntaelimistön vaivoja.
Mietipä, kuinka usein kuulet lasten valittavan niska-, hartia- tai selkäkipuja?
-Lapsien ja nuorten kehonpaino on ollut pitkään nousussa.
Miten jaksaa ylipainoinen lapsi arjessaan jatkossa, ja aikuisena?
-Teini-ikäisillä on alkanut ilmetä tyypin 2 diabetesta ja metabolista oireyhtymää.
Mitä tämä tarkoittaa tulevaisuudessa terveydelle ja työkyvylle, ja kuinka se vaikuttaa elämänaikaisiin sairaudenhoito- ja lääkekuluihin?
-Olemme arvioineet maksan rasvoittuvan noin 30 vuodessa, mutta modernia, passiivista elämää pienestä pitäen elävillä nuorilla rasvamaksa saattaa syntyä puolet nopeammin.
-Nuori parhaassa iässään ei jaksa myöskään suoriutua armeijan  kuntotesteistä kuten ennen.
Kestävyys- ja lihaskunto kun eivät kohene TV:tä katsomalla ja pelikonsolin tai tietokoneen ääressä istuskelemalla.
-Omassa tutkimuksessamme, ennen kouluikää ja varhaisessa nuoruusiässä passiivisilla lapsilla todettiin 17-vuotiaana paksummat ja jäykemmät valtimonseinämät kuin liikkuvammilla ikäisillään. Sydän- ja verisuonisairauksien alkavat merkit olivat siis näkyvissä jo tuossa iässä.

Totta. Huolehdimme lapsistamme hyvin.
Parhaalla mahdollisella tavalla.
Mutta voimmeko pitää heistä - ja itsestämme - jopa liian hyvää huolta?
Kehoa pitää toimintakykyisenä ja terveenä pitääkseen myös harjoittaa.
Jos elämässä selviää liian helpolla, onko tarvittaessa kykyä ja taitoa selvitä elämän fyysisistä - ja henkisistä - kuormista? Niihinkin matkan varrella törmää.
Vai sairastuuko ja taipuuko ylenpalttisen hyvinvoinnin ja huolenpidon saanut sukupolvi jo nuorempana kuin vanhempansa?
Tarkkaile ympäristöäsi ja kuuntele.
Luulen, että ymmärrät, miksi olen asiasta huolissani...

Edistämmekö hyvinvointia...vai jotain muuta?

Näin uuden vuoden kunniaksi en voi olla jatkamatta edellisen blogikirjoitukseni teemaa.
Haluan haastaa perinteisiä ajatuksiamme siitä, mikä hyvinvointiamme edistäisi.
Oikeasti.
Mitä enemmän asiaa mietin, sitä vahvemmin tunnen, että kurkottelemme usein vääriin suuntiin...tai ainakin liian kauas.

Onko ihme, jos emme tunne voivamme hyvin, jos kulutamme aikaa selailemalla sisustuslehtien loputtomia kuvia isolla rahalla rakennetuista luksuskodeista, muotikatalogien otoksia kalliista merkkivaatteista, ruokablogien toinen toistaan eksoottisemmista aterioista ja niiden aineksista tai elintapajulkaisujen markkinointikuvia hoikista trendivartaloista.
Sieltä kun löytyy aina parempia kuin itsellämme.
Niin se vain on.

Jos emme näe ja osaa arvostaa sitä, mitä meillä on, emme voi muuta kuin haikailla saavuttamatonta ja harmitella epäonnistumistamme.
Jo naapurin paremman näköiset ulkokuoret ja menestyksen merkit voivat olla riittäviä murskaamaan oman hyvän olon siemenet. Siitäkin huolimatta, että tiedämme, että se miltä ulospäin näytämme, voi todellisuudessa olla ihan muuta...

Olemmeko eläneet jo liian pitkään yltäkylläisyydessä, minkä seurauksena mikään ei tunnu enää miltään - ellei se ole kaikkea aikaisempaa parempaa, mullistavampaa ja sykähdyttävämpää?
Voiko hyvinvointia edes rakentaa ulkoisen varaan?

Hoikka vyötärö, uudenkiiltävä luksusauto, viimeisimmän muodin mukaiset urheiluvarusteet ja gourmet-ruoka monen tähden ravintolassa sekä jetsetmäinen TV-sarjojen maalaama onnellisuuden malli. Sinänsä ehkä hetken mukava lohtu, mutta ovatko ne kuitenkaan avaimia parempaan elämään?
Luulen, että olemme kaikki samaa mieltä,
Eivät ole, vaikka helposti niiden tavoitteluun sorrumme.
Työkaluiksi otamme kahlehtivat superdieetit, orjuuttavat liikuntaohjelmat ja meditaation salat.
Jotta tuntisimme olomme jälleen paremmaksi.

Entä, jos emme lähtisikään miettimään asiaa omasta kapeasta näkökulmasta, vaan koettaisimme löytää tapoja ja tekijöitä, jotka saavat meidät voiman paremmin - yhdessä.
Mikä tekee perheestä onnellisen?
Miksi jokin työpaikka onnistuu saamaan  työntekijänsä saavuttamaan uskomattomia tekoja ja voimaan silti erinomaisesti?
Miksi esimerkiksi Suomen kaltaisessa maassa on voitu niin pitkään niin hyvin?

Pitäisikö meidän alkaa rakentaa yhteistä hyvää. Jakamalla, kannustamalla, huolehtimalla ja opettelmalla tunnistamaan ja kylvämään todelliset hyvinvointimme siemenet.

Esitän paljon suuria asioita - itse asiassa suuria kysymyksiä.
Valitettavan vähän konkreettisia vastauksia.
Mutta sellaista elämä on.

Valmiita vastauksia ei ole - ja jos olisi, ne olisi annettu jo kauan aikaa sitten.
Siksi olemmekin alkaneet poukkoilla mainosmiesten luomien suuntaviivojen mukaan unohtaen ne perusasiat, joiden takia olemme eläinlajina menestyneet.
Ei vain kapeakatseisesti omaa hyvää tavoitellen, vaan yhdessä ihmiseläimen ainutlaatuista älykkyyttä hyödyntäan: ideoiden, mielipiteitä vaihtaen ja osaamistamme edelleen kasvattaen.
Toisiamme kuunnellen ja oppien.
Erilaisuudesta voimaa ammentaen, ja näin henkilökohtaista osaamista, voimavaroja sekä taitojamme maksimaalisesti yhteiseksi hyväksi hyödyntäen - mutta samalla kuin pikkukalaparvi, toisiamme turvaten.

Voisiko jossain tämän suuntaisessa olla todellisen hyvinvoinnin perusteet?
Mitä olemme valmiit sen eteen tekemään?