Tutkittua tietoa ...ja inhimillisyyttä

Tutkittu tieto on kaiken hyvän hoidon ja ohjauksen perusta.
Vain niitä seuraten toimimme eettisesti oikein.
Mutta se, miten tietoa käytäntöön sovellamme, on ainakin yhtä tärkeää.

Usein tutkimusasetelmat ovat joiltain osin - pakostakin - rajallisia, ja tulokset sen vuoksi yksinkertaistettuja. Ne kun eivät voi täydellisesti kuvata monimuotoista maailmaa, eivät siis kaikkia, esimerkiksi terveyteen vaikuttavia, tekijöitä.
Monet "tekniset" tutkimusasetelmat eivät voi ottaa huomioon inhimillisiä tekijöitä - ei vaikka ne kuinka hyvin suunniteltaisiin - tai sitten tutkittavat valitaan asetelman vuoksi hyvin kriittisesti, mikä vie tuloksia kauemmas elävästä elämästä.

Ethän ymmärrä kirjoittamaani väärin. Edellä luettelemani puutteet eivät tee tutkimuksesta turhaa tai väärää - kyse on ennemminkin siitä, miten niitä tulkitsemme, ja sovellamme. Meidän pitää ymmärtää, mitä tutkitaan ja miten tutkimus on tehty, jotta emme tee vääriä johtopäätöksiä.
Tutkimustulokset esitetään usein taulukoina, tilastollisina merkitsevyyksinä tai riskisuhteina. Ne ovatkin tärkeitä, mekaanisia työkaluja tuloksia arvioitaessa. Niissä nähdään kuitenkin harvoin lukujen takana oleva ihminen - tai ainakin se on usein rajallista.

Otetaanpa esimerkiksi ravitsemussuositukset, jotka kertovat terveellisemmistä ja epäterveellisimmistä vaihtoehdoista, esimerkiksi suolasta ja sokerista, rasvan tai hiilihydraattien määrästä ja laadusta, tai vaikka erilaisten lihojen syömisen vaikutuksista. Suuret ja laadukkaat väestötutkimukset ovat osoittaneet, minkälaisella ravitsemuksella on terveyteen väestötasolla positiivinen yhteys, tai vaikutus.
Mutta toisaalta, vaikka kuinka mahtipontisesti ja autoritäärisesti kieltäisimme asiakkaalta lisätyn suolan ja sokerin käytön, emme välttämättä saavuta haluttua hyvää terveyttä. Eikä tutkimus sitä paitsi absoluuttista kieltoa suositakaan. Rasvoja tarvitaan ravinnossa, mutta silti usein törmään asiakkaisiin, jotka pyrkivät "rasvoja 0%" - tavoitteeseen. Tämä on yksi esimerkki tutkimustulosten vääränlaisesta yksinkertaistamisesta, joka voi johtaa suornaisiin ongelmiin, kun "äärimmäisen terveellisesti elävän" ihmisen elimistö ei saa mm. soluseinämien ja hormonien tuottamiseen tarvittavaa rakennusainetta.

Tutkimustulosten soveltamisen sudenkuopissa ei ole kuitenkaan kyse vain vääristä tulkinnoista, vaan ennemminkin siitä, että elämä ei ole pelkkää milligrammojen ja ravitsemuksen osien hienosäätöä. Absoluuttiset kiellot voivat muuttua ihmisen mielessä jopa huutomerkeiksi, jotka kasvavat sitä suuremmiksi, mitä enemmän niitä kiellämme. "Ei suklaata, ei suklaata!" -kielto saa meidät loppujen lopuksi joka päivä ruokaostoksilla käydessämme noteeraamaan juuri sen asian, jonka yritämme voimakkaimmin mielestämme, ja elämästämme, pyyhkiä.

Toinen asia, jonka usein unohdamme - niin absurdilta kuin se kuullostaakin - on ihminen. Olemme inhimillisiä olentoja, joita eivät ohjaa pelkät tiukat ohjenuorat eivätkä tilastollisesti harvinaisen korkeat tilastolliset p-arvot - vaikka niiden avulla yritämme aika usein valintoihin vaikuttaa. Päätöksiimme vaikuttavat faktoja enemmän elämäntilanteet ja niiden sallimat mahdollisuudet, mielialat, hetken mielijohteet sekä yksilölliset arvot ja tunteet. Tiesitkö, että teemme valintamme harvoin vain tiedollisesti asioita puntaroiden.

Inhimillisyyttä on se, että otamme huomioon ihmisen henkilökohtaiset tarpeet, arvot ja pystyvyyden tunteen. Omaa uskoa kun ei voi kenellekään myydä - ei vaikka kuinka kauniita korulauseita latelisi. "Liikunta tuo hyvän olon" -julistus voi karistaa ei-uskovaisen viimeisenkin hyvän aikomuksen alkaa liikkua - ellei sitä saa tehdä omalla tavalla ja omassa aikataulussa.

Jotta oikeasti auttaisimme yksilöä soveltamaan tutkittua tietoa, meidän pitää tietysti tietää ja tunnistaa hyvä tutkimus - mutta samanaikaisesti meidän pitää myös ymmärtää asiakasta. Opetellaan siis, sen sijaan että julistaisimme, kuuntelemaan.
Jakamaan hyvää tietoa, inhimillisesti.
Ja paremmin tuloksin...