Niin vähän pelkään. Koska voimme...
Nykyelämä on monella lailla vaativaa: henkisesti, kiireen takia, informaatiotulvan vuoksi jne. Suorituspaineet ovat kovat, ja meitä vedetään moneen suuntaan. Mutta fyysisesti elämämme on hyvin helppoa. Voimme elää elämäämme ja hoitaa asioita enenevissä määrin liikkumatta. Maailma muuttuu ja pyörii nappia painamalla. Ja tämä kehitys on tapahtunut nopeasti - ja se alkaa yhä nuorempana. Emme ole ehkä edes huomanneet, miten se vaikuttaa elämäämme. Elintason nousu, lisääntynyt passiivinen liikkuminen paikasta toiseen ja teknologian kehitys vievät meitä kuin litran mittaa. Miten ihmeessä tulimmekaan toimeen aikana, jolloin kaikki piti hoitaa itse tekemällä? Aivan, perheen äiti saattoi olla kotona, nyt hän on työelämässä. Kotona saattoi olla myös isovanhempi, joka auttoi arkisissa askareissa. Lapsetkin olivat aktiivisesti mukana kotitöissä.
Mikä on tilanne nykyään? Mitä saisimme aikaan ilman moderneja apuvälineitä ja vempaimia? Aika vähän, sanon minä.
Yksi kansanosa liikuttaa itseään melkein konemaisesti ja piiruntarkkaan, mutta suuri osa meistä ei harrasta liikuntaa juuri ollenkaan - ei edes arkisena hyötyliikuntana. Työkin keventyy keventymistään, fyysisesti...
Puoli tuntia hikiliikuntaa silloin tällöin, suositellaan, ja kaksi kertaa viikossa lihaksia vahvistavaa liikuntaa. Hyvä niin, mutta mistä löydämme tuon ajan kaiken edellämainitun kiireen keskellä? Ja kuka jaksaa aktiivisesti taistella sen ajan raivaamiseksi? Miksi ihmeessä, moni kysyy...
Pitäisiö palata ajassa taaksepäin? Aikaan jolloin aktiivinen elämäntapa oli osa normaalia elämää. Olisiko helpompaa rakentaa pieniä paloja aktiivista tekemistä pitkin päivää? Saisimmeko näin hyviä perusteita terveellisiin elämäntapoihin?
Aivan totta, silloin tällöin on hyvä harrastaa kuntoliikuntaakin, mutta pitäisimmekö itsestämme parempaa huolta perusteita vahvistamalla ja uudenlaista ajattelua soveltamalla?
Ne, jotka jo nyt liikkuvat aktiivisesti ja pitävät itsestään hyvää huolta, voivat sinänsä olla tyytyväisiä. Jotkut heistä kyllä kokevat tekemisestään turhaa stressiä ja potevat huonoa omatuntoa yhdestäkin väliinjääneestä treeneitä. Toiset viettävät taas kaiken liikenevän vapaa-ajan TV:n, tietokoneen ja mobiililaitteiden ääressä, sen minkä työmatkoilta ja toimistolla istumiselta ehtivät. Meistä on tullut liikunnan ekstremistejä. Kaikista ei ole liikunnan superkuluttajiksi - eikä tarvitsekaan - mutta me voimme kaikki pitää itsestämme parempaa huolta.
Kyse on loppujen lopuksi valinnoista. Jokapäiväisistä pienistä teoista.
Ei, en kutsuisi meitä laiskoiksi, mutta mukavuudenhaluisiksi kyllä.
Olemme hetken mukavuudenhalusta kilvoittelevia ihmisolentoja, jotka eivät jaksa ajatella hyvää oloa ja jaksamista pidemmällä tähtäimellä. Asioiden tekemistä niin, että huomenna ja ensi viikolla olisi parempi. Ei, haluamme kaiken tässä ja nyt! Onhan kaikki muukin saatavillamme silloin, kun sitä tarvitsemme. Vain sormea liikauttamalla.
Olisiko jo aika herättää nukkuva leijona?
 |
| kuva: freedigitalphotos.net/James Barker |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti