Olemmeko omaan napaamme tuijottajia?

Millaisessa kunnossa kehoni on? 
Miltä minusta tuntuu?
Mitä haluan?

Tärkeitä asioita, mutta onko tuossa sittenkään kaikki...?
Törmäsin ajatukseen taas kerran yhdelle ryhmälle puhuessani ja heidän kanssaan keskustellessa.

Olemme juuri oppineet tarkkailemaan kehoamme uudella tavalla. Mittaamaan sen toimintaa ja seuraamaan omaa aktiivisuuttamme ja elimistömme reaktioita. Ja teknologia on siinä hyvänä apuna. Hyvä niin.
Mutta kääntyykö katseemme itseemme jo liikaa?

freedigitalphotos.net/khunaspix

Olen puhunut paljon siitä, kuinka tärkeää on kuunnella kehoaan ja toimia sen mukaan, enkä ole sen suhteen mielipidettäni muuttanut. Mutta onko jotain muutakin tärkeää kuin se, miltä kehossamme tuntuu? Onko joitain muita asioita, jotka voisivat saada meidät voimaan paremmin - tai huonommin?
Uskon, että on - ja niin uskoi myös ryhmä, jonka kanssa hyvnvoinnin perusteita pohdin.

Tuijotammeko jo liikaa omaan napaamme, ja unohdamme sen, mikä on ympärillä?
Niin voi todellakin käydä. Ja samalla suljemme mielestämme asiat, joista saattaisimme ammentaa jopa enemmän hyvää oloa ja terveyttä kuin vain mittareita tulkitsemalla tai omaa kehoa tarkkailemalla ja aina vain enemmän sisäänpäin katseemme kääntämällä.

Mitä olisi liikunta ilman sen ohessa saatavaa muuta nautintoa? Luonnosta nauttimista, sosiaalista kanssakäymistä - tai jotain ihan muuta, mikä liikuntaan liittyy. Itse liikkuessa, tai vaikka urheilukatsomossa muiden tekemisestä nauttiessa.

Aivan! Olemmeko unohtaneet sen, mitä saamme muista ihmisistä?
Yhdessätekeminen antaa sellaista, mitä harvoin saamme vain itseksemme touhutessa - oli se sitten työssä tai vapaa-ajalla puuhastelua.

Onnistumisen tunteen ja vaikeuden hetket jakaessamme luomme yhteyden, jota ei rahalla saa.
Saatu tuki palkitsee, mutta se kasvattaa myös sidettä muihin.
Mikä vielä parempaa, heikommalle tukea antamalla saamme kaksin verroin enemmän, ja itse saamalla olemme valmiit jakamaan omastamme. Aina, kun vain voimme.
Olemmeko tällä individualismin aikakaudella unohtaneet yhteisöllisyyden voiman?
Olisiko elämäntapamuutoksenkin teko helpompaa, jos saisimme siihen aitoa tukea ulkopuolelta?
Osaisimmeko paremmin auttaa, jos katsoisimme aika ajoin ulospäin ja yrittäisimme ymmärtää?

Pääsemmekö parhaaseen tavoitteeseen itsekkäästi omaa hyvää tavoitellen, vai onko olemassa antoisampi tie?
Voisimmeko nauttia tekemisistämme ja saavustuksistamme enemmän, jos jakaisimme ne yhdessä?
Oikeasti. Aikuisten oikeasti.
Sitoutuisimmeko työhön ja harrastamiseen paremmin, jos ne loisivat vahvan sosiaalisen verkon?
Pystyisimmekö yhdessä toimien luomaan vahvempaa tulevaisuutta? Matkaa kohti yhteistä tavoitetta.
Ainakin se olisi linjassa sen kanssa, mitä ihmiset sanovat - maasta ja maanosasta riippumatta: Hyvät sosiaaliset suhteet ovat tärkein onnellisuutemme perusta.
Turvaverkko.
Luonnollinen sellainen....

freedigitalphotos.net/Dino De Luca